Vuosi 2020 ohi - huh huh
Vuoteen on mahtunut yllätyksiä yllätysten perään. Vuoden 2020 avainsana on tietenkin ollut Korona. Se on saanut aikaan kauhua, epävarmuutta ja ennennäkemätöntä optimismia. En olisi uskonut, että kaikki mahtuvat samaan vuoteen ja vielä kyseisessä järjestyksessä. Pohjat Usein liika optimismi aiheuttaa romahduksen, tällä kertaa uudenlainen mustajoutsen teki sen. Yhtäkkiä salkun arvosta oli sulanut järkyttävä määrä ja jokapäiväinen elämämme oli muuttunut lähes tuntemattomaan muotoon. Emme matkustaneet enää töihin, lomautukset ja irtisanomiset alkoivat sataa täysin puskista. Joku pessimisti oli saattanut joskus väläyttää tuomiopäivän korttia ravintola ja hotellialan riskianalyyseissä, mutta niiden todennäköisyys tuntui vielä tammikuussa kaukaiselta ajatukselta. Maaliskuussa kansan huomio oli kuitenkin jo käännetty välttämättömään tuhoon, no joo, hieman radikaali ilmaus… Tuhoa ei tullut, mutta jo parin kuukauden päästä oli selvää, että jälkensä Korona tulisi jättämään moniin yrityksiin. Mo