Heinäkuun sijoitukset

 

heinakuu2020

 

Heinäkuun sijoitukset rikkoivat strategiaani! Sijoitin vain reilu 400€ suoraan osakkeisiin. En siis sijoittanut normaalia 500€/kk. Syy tähän kuitenkin löytyy edelliseltä kuukaudelta. Pistin Scandiciin lähes 1000€ lisää rahaa mikä söi jo loven vapaaseen kassaani. Voin siis hyvin mielin rikkoa strategiaa yhtenä kuukautena. Ehkä jopa useampana. Katsotaan nyt.

Viime kuussa sijoitin Vincitiin, Cityconiin, Nordeaan ja Telenoriin. Kaikkiin noin 100€, hieman vaihdellen osakkeiden arvon mukaan. Pieniä lisäyksiä, mutta toivottavasti niiden yhteisvaikutus on suuri, kun tilanne tästä selvenee aikanaan.

Katselin kuukauden seurannan yhteydessä, että nyt on ollut jo vuosi kun oma salkku on ollut alle ostoarvon. Moni olisi jo varmasti vaihtanut strategiaa ja myynyt osakkeet ja ostanut muita tilalle. Oma strategiani on kuitenkin pitää kiinni kunnes yritys syystä tai toisesta ei enää ole hyvä sijoitus. Mielestäni näin ei kuitenkaan ole käynyt. Scandic on ainut omistuksistani mikä mietityttää todenteolla. Nähtäväksi jää, koituuko korona Scandicin bisneksen tappajaksi. Itse älysin tilanteen kuitenkin liian myöhään ja päätin katsoa homman läpi. Muutama tuhat euroa tässä vaiheessa sijoitusuraa toimivat vain oppirahoina. Merkittävä summa, mutta ei rahaa sijoiteta, jos sitä ei voi menettää.

Jonkinlaista taantumusta sijoitusasioiden pohtimisessa on kuitenkin havaittavissa, kun vuoden on joutunut miettimään kannattaako oma strategia oikeasti. Tilannetta ei helpota tosiasia, että muut yritykset nousevat ja omat valinnat tuntuvat lähinnä ottavan takkiin. Tässä kuitenkin testataan omia hermoja ja jos olen oikeassa, niin tämä tulee kannattamaan pitkällä tähtäimellä.

Blogin kirjoittaminenkin on jäänyt selvästi vähemmälle, mutta en ole vielä lopettamassa. Inspiraatiota ei vain ole löytynyt viime kuukausina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuukauden sijoitus Scandic Hotels Group

Velkavivulla vauraaksi (osakesijoittaminen)

Häät, uusi työ, asunnon osto, remontti ja muutto