Kirjat

Suosittelemiani sijoituskirjoja





Erinomainen kirja sijoittamisesta. Tämä oli ensimmäinen sijoituskirja minkä luin ja se sattui osumaan omaan yleiseen filosofiaani, kuin siihen tehty. Kirja kertoo Mika Hyttisen nimeämästä bisnessijoittamisesta, mikä lähtee pitkälti Warren Buffetin sijoitustyylistä. Suosittelen kirjaa jokaiselle sijoittajalle. Pidemmän arvostelun kirjasta löydät täältä.











Toinen erinomainen kirja Mika Hyttiseltä. Tämä on hänen ensimmäinen kirjansa. Asia on hyvin saman tyyppistä, kuin luovu ajoittamisesta - tuplaa tuottosi kirjassakin, mutta eroavaisuuksia löytyy. Itse pidän uudemmasta kirjasta enemmän, mahdollisesti sen takia, että moni asia ei enään ollut uutta tässä kirjassa luettuani toisen, mutta kirja jaksoi silti kiinnostaa ja löytyi tästäkin uutta. Suosittelen lukemaan molemmat kirjat, tai ainakin toinen ja tekemään sitten oman päätöksen sopiiko Hyttisen sijoitustyyli itselle. Sijoittajat jotka eivät usko tähän tyyliin, voivat kumminkin oppia kyseenalaistamaan omia sijoitustyylejään ja olemaan kriittisempiä niiden kanssa.













Benoit Mandelbrot on fraktaali matematiikan isänä pidetty tutkija. Hän soveltaa kirjassa oman alansa osaamista markkinoiden toimintaan, mikä luo kriittisen näkemyksen nykyisistä markkinateorioista. Kirja on mielenkiintoinen luettava jos on kiinnostunut ymmärtämään mitä ei voi ennustaa ja mitä kannattaa ottaa huomioon sijoittaessa. Kirja ei kumminkaan anna sijoitusneuvoja, joten se ei ole hyvä kirja ensimmäiseksi sijoituskirjaksi.

Pidemmän arvostelun löydät täältä.









Klassikoiden klassikko. Benjamin Grahamin kirjoittama sijoituskirjallisuuden raamattu. Jokaiselle sijoittajalle pakollinen luettava. Ainakin jos haluaa ymmärtää miten nykyaikana enemmistö sijoittaa. Arvosijoittamisesta on tullut niin yleistä, että ainut tapa voittaa markkinat on ymmärtää miten arvosijoittajat toimivat ja mikä parempi paikka aloittaa, kuin tämä kirja.

Osta kirja täältä!*




Disclaimer: Ostamalla kirjan linkien kautta, minä saan pienen määrän rahaa ostosta. Ostajalle se ei maksa yhtään enempää, mutta tuet minua, mikäli ostat kirjan menemällä linkin kautta ostoksille. ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä suomalaiset tienaavat ja paljonko siitä säästetään – Pohdinta suomalaisten taloudenhallinnasta

Elämäntapainflaatio käytännössä

Miten säästää rahaa? - Pienillä muutoksilla suuria säästöjä