Tekstit

Näytetään tunnisteella listautuminen merkityt tekstit.

Yhteenveto listautumisista

Kuva
”Listautumisten huippu on taas nähty”, kuulee usein tänä päivänä. Helsingin pörssissä on nähty nyt jo muutama vuosi ennätys määrä listautumisia. Osa onnistuneita, osa epäonnistuneita. Nyt moni on jo julistanut listautumisten huipun olevan ohi. Itse en uskalla todeta muuta kuin, ”vielähän niitä näyttä tulevan”. Mene sitten ja tiedä. Omalla kohdalla innostukseni osakesijoittamisesta lähti liikkeelle Vincitin listautumisesta 2016 vuoden lopussa. Silloin kuvittelin törmänneeni ainutlaatuiseen mahdollisuuteen. Ehkä kuvittelen edelleenkin, mutta ainakin olen ymmärtänyt, että osakemarkkinoilla mahdollisuuksia on paljon enemmän kuin vain yksi. Eikä parasta tarvitse aina löytää. Riittää, että löydät paremmat kuin muut tai edes kaikki samat kuin muut (indeksisijoittaminen). Oli miten oli, Vincitin osakeannin menestys aiheutti suorastaan sokaisevan efektin omassa listautumisanti sijoittamisessani. Sijoitin DNAhan, sijoitin Fondiaan, sijoitin Goforeen, sijoitin Rovioon… Ottaen h...

Gofore listautumisanti – Turhauttavan kallista

Kuva
Olen odotellut Goforen listautumista siitä saakka, kun he ensimmäistä kertaa ilmoittivat aikeistaan joskus alku vuonna. Gofore on yksi mielenkiintoisimmista yrityksistä teknologia alalla, vaikkei kumminkaan oma suosikkini. Yrityksen omistaminen on houkutteleva ajatus, koska se on mielestäni yksi pääkandidaatti olemaan seuraava suuri teknologia yritys Suomesta. Tilanne listautumisessa on kumminkin epämiellyttävä, eli selvästi ylihinnoiteltu osake kasvuyhtiössä. Kysymys kuuluukin, ostaako nyt vai myöhemmin? Gofore on tosiaan yksi nopeimmin kasvavista teknologia yrityksistä suomessa. Sen viime vuosien kasvuvauhti on ollut hyvä, mutta pystyykö se ylläpitämään sitä? Yritys on aloittanut toimintansa jo 2002, mutta kasvu on alkanut vasta 2010-luvulla. Tai ainakin näin päättelen, kun katson talouden historian tietoja. Vuoden 2012 liikevaihto oli vain 3,5 miljoonaa. Eli 10 ensimmäistä vuotta yhtiö lähes kituutti eteenpäin. Mikä on muuttunut? Suomen talous vai yrityksen kyky kasvaa? E...

Harkinnassa Rovio

Kuva
Rovion listautuminen herätti kiinnostukseni. Harkitsen parhaillaan sijoittamista. Rovion Angry Birdshän on varmasti tuttu lähes kaikille. Vaikka kaikille tunnetut yhtiöt eivät aina ole parhaita sijoituskohteita, koska kaikki tietävät ne ja siten moni on perillä niiden arvosta, niin listautumisessa tunnettavuus houkuttelee erityisen paljon. On tietenkin hyvä huomioida, että pitkäaikaisessa sijoittamisessa ei tunnettavuudella pitäisi olla mitään merkitystä menestyksen kannalta, lähinnä se vain, että halvalla niitä ei yleensä saa. Kun on kyse listautuvasta tunnetusta yrityksestä, on syytä olettaa, että hinta nousee hyvinkin nopeasti todelliseen arvoon, tai laskee takaisin siihen. Onkin syytä tutkia yhtiön hintaa ennen ostopäätöksen tekemistä. Osakkeen alustava hintaväli on 10,25‒11,50 euroa. Toteutuessaan listautumisannin jälkeen yhtiön kokonaisarvo on noin 802–896 miljoona. Hurjalta kuulostaa, mutta kyseessä on globaali yritys. Liikevaihto ei keskity Suomen markkinoille, eikä ed...

Spekuloin Fondiaa ja pelasin kurssia, jouduin pettymään. Tietenkin.

Kuva
Fondia on lakialan yritys, joka piti osakeannin ja listautui juuri pörssin First North listalle. Yrityksen kasvu on ollut vakaa ja tulevaisuuskin näyttää ruusuiselta. Siksipä se varmaan päätti käyttää tilannetta hyväksi ja listautua pienellä määrällä osakkeita, saavuttaakseen paremman tunnettavuuden. Tunnettavuus taas tuo lisää liiketoimintaa ja auttaa yritystä kasvamaan. Annissa ei varmaan kenellekään käynyt täysin selväksi ovatko siitä saadut rahat oikeasti tarpeellisia, vai ovatko ne vain ekstraa. Anti ylimerkittiin oletetusti, jopa 11-kertaisesti, ja Fondia sai maksimimäärän rahaa. Huomasin, että kaikki puhuivat Fondiasta, päätin käyttää tilanteen hyväksi. Sen sijaan, että olisin lähtenyt tyypilliseen tapaani sijoittamaan Fondiaan, spekuloin, että nyt saa vähän ekstra rahaa pienellä riskillä. Tutkin yrityksen menestyksen mahdollisuuden ja totesin, että kaikki näyttää hyvältä. Arvonmääritys on vielä rajojen sisällä, mutta yläkanttiin arvioitu, siihen nähden, että kyseessä o...

DNA

Kuva
DNA Oyj:n kuvapankki Vincitin menestyksen jälkeen olin lämmennyt sijoittamiselle. Tutkin Vincitin kurssikehitystä aktiivisesti ja luin talousuutisia. Se vaikutti mukavalta ajankäytöltä. Tuli uutinen: ”DNA listautumassa”. Aloitin lukemisen DNAn potentiaalista. Tässä vaiheessa on myönnettävä; syy miksi sijoitin DNAhan oli väärä. Oletin, että voin tehdä nopeaa rahaa, koska Suomalaiset ovat perinteisesti tykänneet operaattoreista. Sitten jos tämäkin listautuminen menee niin kuin Vincitin, tai kurssi pomppaa edes 10% niin saan nopeasti yli 100€ rahaa. No, DNAn listautuminen ei mennyt ihan yhtä hyvin. Arvo pysyi listautumishinnan 10,10€ paikkeilla pitkään. Ajattelin, no pidetään sitten, en varmasti myy, kun olisin ollut valmis maksamaan enemmänkin. En vieläkään ymmärrä miksi osakkeita myytiin niin paljon alkuun. Oletan, että vanhat omistajat myivät omistuksiaan, kun se oli helpompaa. Joka tapauksessa, alun hidas arvonkehitys antoi aikaa miettiä. Nyt olen sitä mieltä, että DN...

Vincit

Oli tavallinen päivä, selailin uutisia koneeltani ja törmäsin uutiseen ”Softatalo Vincit on seuraava pörssitulokas”. Avasin uutisen mielenkiinnosta ja luettuani uutisen ymmärsin, että Vincit on listautumassa Nasdaqin First North listalle ja aloittamassa osakeannin. Tiesin Vincitin jo ennestään yrityksenä jonka jokainen alalla tietää. Vincit oli juuri valittu ties monetta kertaa Suomen parhaimmaksi työpaikaksi ja tällä kertaa vielä koko Euroopan parhaaksi työpaikaksi, best place to work -kilpailussa. Vaikka kyseessä onkin kilpailu mihin täytyy osallistua ilmoittautumalla, on Vincit käyttänyt kilpailua oman työntekijä viihtyvyytensä parantamiseen ja saavuttanut alalla myös word-of-mouth huippusijan epävirallisesti ja täysin mielikuvaluonteisesti. Vincit on siis paikka mihin kaikki haluavat, harvat pääsevät. Tämä tarkoittaa, että Vincit työllistää alansa parhaat tekijät ja bisnesmalli perustuu osaamisen myymiseen. Mikä voisi olla paremmin? No, tietenkin yritys voisi olla suurempi, mu...