Tekstit

Näytetään tunnisteella Telenor merkityt tekstit.

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Kuva
Sijoitustyylini hieno puoli on sen vaivattomuus. Jälleen on vierähtänyt kaksi kuukautta ilman, että olen edes tajunnut. Blogin kirjoitustiheys on laskenut laskemistaan työpaikan vaihdon jälkeen lähes kaksi vuotta sitten. Sijoitustiheys sen sijaan on pysynyt samalla tasolla. Uusia sijoituskohteita ei ole tainnut tulla, mutta se viestii enemmän siitä, että sijoitusstrategiani pitää. Jatkan kuukausittaista sijoittamista edelleen ja päivitän blogia silloin kun jaksan. Markkinatilanne Nykyinen markkinatilanne on aika erikoinen. En oikein tiedä olemmeko palanneet koronaa aikaisempaan tilanteeseen missä romahdusta odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta se ei vain ikinä tullut. Koronankin aiheuttama romahdus oli lähinnä korjausliike mikä johtui lähinnä hermoilusta eikä varsinaisesti muuttuneesta taloustilanteesta. Mielestäni mikään muu kuin hotelli-, majoitus- ja kuljetusala ei ole muuttunut koronana seurauksena. Näistäkin aloista käytän mielelläni termiä muuttunut kuvaamaan niiden realiteettej...

Citycon ja Telenor ostot jatkuvat

Kuva
Telenor ja citycon pysyvät kuukaudesta toiseen houkuttelevina sijoituskohteina, kun muut yhtiöt porskuttavat pilvissä. Itseänikin jo hieman kyllästyttää kirjoittaa näistä kahdesta kuukaudesta toiseen, mutta jääköön tästä tylsistymisestä jälki tulevaisuutta varten. Helmikuun sijoitukset Helmikuussa ostin Telenoria, mitä olen tankannut jo hyvin monta kertaa viimeisen vuoden aikana. Telenor laski alkuvuodesta mielestäni täysin ilman syytä, koska osakekurssi oli jo rekisteröinyt hitaan kasvun kauan sitten. Itseasiassa vuoden tulos taisi olla jopa parempi kuin oletettiin. Noh, en edelleenkään seuraa tilannetta kvartaalitasolla paitsi jälkeenpäin. Yhtä käsittämätön nousu tapahtui kuun alkupuolella ja osakekurssi nousi useita prosentteja monta päivää putkeen. Tapahtuman aikaan en ainakaan löytänyt mitään uutisia tai pörssitiedotteita mitkä olisivat mahdollisesti johtaneet siihen. Kirjoittamisen hetkellä kurssi on kuitenkin taas laskenut hieman ja hengähtää ilmeisesti nousun jälkeen. Voi olla,...

Tammikuussa Telenoria laskevaan kurssiin

Kuva
Luulen, että olen ymmärtänyt jotain väärin. Ostaessani Telenoria ensimmäisen kerran noin 160 NOK osakkeelta noin vuosi sitten, ajattelin sen olevan alennuksessa. Nyt kun katselen sen kurssia vuotta myöhemmin, kun muut osakkeet koettelevat ennätyksiään, en voi kuin ihmetellä miksi sen arvo on 140 NOK osakkeelta. Tammikuussa ostin Telenoria jälleen lisää. Arvohan on siitäkin tosin jo tippunut, ilmeisesti huonojen uutisten ansiosta. Telenorin osaomisteiset yritykset Bangladeshissa ja Pakistanissa molemmat julkaisivat vuoden takaista huonommat tulokset. Eikö se ollut jo arvattavissa? Ehkä ei. Mitä alemmas Telenor laskee, sen houkuttelevammaksi osake käy. Samaan aikaan taistelen omien tunteideni kanssa ja yritän löytää syyn olla ostamatta lisää. Sellaista en ole vielä löytänyt. Siispä en anna tunteilleni valtaa ja lopeta osakkeiden ostoa, nyt kun niitä saan kaikista halvimmalla. Ellei kurssi lähde maanantaina hirveään nousuun, ostan taas. Tulkintani tilanteesta on, että Telenorilla on vaike...

Sijoitukseni ylittivät 50 000€

Kuva
  Vuoden 2020 sijoitustapahtumien kuvaaminen vuoristoradaksi tuntuu lievältä tai jopa väheksyvältä, kun miettii mitä tässä on oikeasti tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Sijoitukseni ovat heitelleet todella rajusti viimeisen puoli vuotta ja tajusin, että tällä hetkellähän sijoitusten kokonaisarvo on noussut jo yli 50 000€ rajan. Monien salkut varmasti näyttävät siltä, että ne saattavat räjähtää pian. Omani näyttää siltä, että arvostus jakautuu hyvin epätasaisesti ja markkina-arvo on noussut lähes 30 000 euroon. Vincit on vihdoin päässyt omilleen, mikä auttaa pitämään koko salkkua tasapainossa. Scandic tekee kuolemaa, Citycon, Telenor ja Nordea hakevat suuntaa ja Rovio, Goforen kanssa tekevät ennätyksiä. Ota tästä nyt sitten selvää.   Muutos Maaliskuun pohjilta nykyiseen huippuun on lievä 73% nousu.   On kuitenkin helppo nähdä, että jos salkussa on esim. KONEen osakkeita, niin tunnelma saattaa olla hieman jännittynyt. Itsehän en sitä ostanut, kun hinta no...

Heinäkuun sijoitukset

Kuva
    Heinäkuun sijoitukset rikkoivat strategiaani! Sijoitin vain reilu 400€ suoraan osakkeisiin. En siis sijoittanut normaalia 500€/kk. Syy tähän kuitenkin löytyy edelliseltä kuukaudelta. Pistin Scandiciin lähes 1000€ lisää rahaa mikä söi jo loven vapaaseen kassaani. Voin siis hyvin mielin rikkoa strategiaa yhtenä kuukautena. Ehkä jopa useampana. Katsotaan nyt. Viime kuussa sijoitin Vincitiin, Cityconiin, Nordeaan ja Telenoriin. Kaikkiin noin 100 €, hieman vaihdellen osakkeiden arvon mukaan. Pieniä lisäyksiä, mutta toivottavasti niiden yhteisvaikutus on suuri, kun tilanne tästä selvenee aikanaan. Katselin kuukauden seurannan yhteydessä, että nyt on ollut jo vuosi kun oma salkku on ollut alle ostoarvon. Moni olisi jo varmasti vaihtanut strategiaa ja myynyt osakkeet ja ostanut muita tilalle. Oma strategiani on kuitenkin pitää kiinni kunnes yritys syystä tai toisesta ei enää ole hyvä sijoitus. Mielestäni näin ei kuitenkaan ole käynyt. Scandic on ainut omistuksistani mikä m...

Telenor Group analyysi (2020)

Kuva
Moni varmasti tunnistaa Norjalaisen operaattorin, Telenorin. Kuinka moni on kuitenkaan tutustunut yhtiöön tarkemmin? Aloitan analyysi käymällä läpi mikä yhtiö on omien sanojensa mukaan ja lisää omaa tulkintaa pikkuhiljaa kirjoituksen edetessä. Omien sanojensa mukaan Telenor on johtava telekommunikaatio yhtiö pohjoismaissa ja Aasiassa. Se on joko suurin tai toisiksi suurin yhtiö monissa sen markkina-alueista. Yhtiön liiketoiminta on levittäytynyt Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen ja Aasiaan. Aasian päämarkkinat ovat Pakistan, Bangladesh, Thaimaa, Malesia ja Myanmar. Pohjoismaissa Telenorilla on johtava asema mobiili, laajakaista ja TV palveluissa. ”Connecting you to what matters most. Empowering societies.” Lähes yhtä mielikuvituksellinen slogan kuin ”Asenne ratkaisee” kuvaa kuitenkin yhtiön tavoitetta olla yhteyksien mahdollistajana tarjoamalla asiakkailleen tavan olla yhteydessä muihin verkon avulla. Telenorin strategia Telenor jakaa oman strategiansa ...

Kuukauden ostos: Telenor

Kuva
Oli tämä kyllä taas kuukausi. Yritin ostaa osakkeita kuun jokainen päivä, mutta onnistuin vasta 28.01. Kohta pääsen jo ostamaan seuraavan kuun osakkeet. Tällä kertaa avasin position Telenorissa. Yritys osti DNAn salkustani siispä ostan sen takaisin, osake kerrallaan… Tai sitten tyydyn vain omistamaan Telenoria. Olen kirjoittanut jo analyysin Telenorista, mutta se on viimeistelyjä vaille valmis julkaistavaksi. Mielestäni yhtiö sopii hyvin pitkäaikaisen sijoittajan salkkuun, vaikka joitain kysymysmerkkejä onkin. Telenorin osakearvo on tippunut viime aikoina johtuen ilmeisesti epävarmuuksista Aasian liiketoiminnoissa. Pakistan on todennäköisesti jo itsessään suuri epävarmuutta herättävä maa Telenorin toimialueista. Sen koko talous on sakannut ja maa joutui laskemaan valuuttansa arvoa viime vuonna. Tämä on vaikuttanut kuluttajien ostovoimaan. Myös Pakistanin pörssi oli laskussa vielä muutama kuukausi sitten, kunnes se Pakistan stock indeksistä (KSE100) päätellen on ta...