Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Ajattele tieteellisesti, hyödy.

Kuva
Tutkimukset todistavat, että on kahdenlaisia sijoittajia - niitä jotka tietävät miten tiede toimii ja niitä jotka eivät. Aloitetaanpas tämä kirjoitus tällaisella mahtavalla lauseella mikä varmasti aiheuttaa oivalluksentunteita jokaisessa lukijassa. Lause voisi olla totta, mutta valitettavasti vaikka asiaa oltaisiin tutkittu, ei tieteellinen tutkimus voisi osoittaa niin. Suurin väärinymmärrys tieteellisessä ajattelussa lieneekin asioiden todistettavuuteen liittyvä harha. Tiede ei ikinä todista mitään todeksi, vain epätodeksi.
Mitä tarkoittaa, että tiede ei todista mitään todeksi? On väärin väittää, että tiede on todistanut jonkin asian olemassaolon. Tiede voi todistaa asioita vääräksi, mutta se ei voi todistaa asioita oikeiksi. Englannin kielessä käytetään sanaa ”falsify” viittaamaan tieteen kykyyn todistaa asioita vääriksi. Väärä ”false” tai ei väärä ”not false” ovat ainoat asia mitä voimme todeta, kun teemme tarkkaa tieteellistä tutkimusta. Syy tähän on, että emme ikinä pysty määritte…

Vincitin osaketta on saanut viimeksi näin halvalla tammikuussa 2017 - Siispä ostin lisää.

Kuva
Ostin 83 kappaletta Vincitin osakkeita hintaan 5.94€. Kokonaisomistukseni nousi 817 kappaleeseen. Valitettavasti hinnanlasku myös tarkoittaa, että omistukseni on jo useamman satasen tappiolla. Pelottaako? Ei oikeastaan.
Vincit on edelleen mielestäni paras osakesijoitukseni. On vaikea nähdä mikä voisi mennä niin pieleen, että Vincit ei kaksinkertaistaisi arvoaan seuraavan 10 vuoden aikana. Kurssien heilunta aiheuttaa kauhua ja Vincitin osake pienen vaihtovolyymin takia on erityisen haavoittuvainen. Moni muu piensijoittaja on todennäköisesti päättänyt luopua omistuksestaan viime viikkojen aikana, koska on alkanut epäilemään sijoituksen hyvyyttä.
Inderes-efekti ulottui myös pieneen Vincitiin ja kun yhtiö tiputti tavoitehintaa eurolla, lomakvartaalin liikevaihdon seurauksena, olivat yhtiötä (Inderesiä) seuraavat paniikissa. Tähän kohtaan on varmaan hyvä selittää mitä tarkoitan ”lomakvartaalilla”, IT-alalla varsinkin heinäkuu on perinteisesti lomakuukausi, se saattaa laskea liikevaihtoa v…

Pohdinta: Kirjat – Avain menestykseen?

Kuva
Jos pitäisi löytää yksi yhdistävä tekijä jokaisen menestyneen henkilön taustalta – se tuskin onnistuisi. Sen sijaan, jos etsii yhtä yleistä tekijää menestyneiden henkilöiden taustalta, usein törmää väitteeseen ”luen paljon”. Ovatko kirjat siis avain menestykseen? Jos lukee paljon, menestyykö? Onko lukeminen yliarvostettua ja tarpeetonta?
Kirjat ovat varsin uusi asia ihmishistoriassa. Riippuen hieman miten asiaa katsoo, jopa luolamaalaukset ovat varsin uusi asia ihmishistoriassa. Mielenkiintoista on kuitenkin, miten kehitys on kiihtynyt aina, kun olemme keksineet uuden tavan jakaa ajatuksiamme ja tallentaa oivalluksiamme. Luolamaalauksien kehittämisen jälkeen ihmisellä meni tuhansia vuosia kehittää tapa kirjata ajatuksia muotoon mikä voitiin kuljettaa paikasta toiseen ja säilyttää. Alkuun ajatukset kaiverrettiin kiveen. Lopulta ne keksittiin kirjata erilaisiin ohuempiin materiaaleihin, kuten nahkaan ja papyrukseen. Jokaisen vaiheen jälkeen kehitys vain kiihtyi ja siinä missä luolamaalau…

Sijoitusmainonta - Why so boring?

Kuva
Oletteko huomanneet, että sijoittamista mainostetaan usein hyvin tylsillä tavoilla? Parhaat sijoitusmainokset ovat korkeiden kulujen omaavien rahastojen mainoksia ja eivät varsinaisesti mainosta sijoittamista vaan yksittäisiä rahastoja. Perinteinen sijoittamista mainostava mainos menee jotakuinkin näin: ”Aloita kuukausi sijoittaminen alk. 15€/kk”. ”No miksi aloittaisin?” on todennäköisin vastaus kyseiseen mainokseen.
On ymmärrettävää, että mainostaessa sijoittamista pyritään vastaamaan kohderyhmän tarpeisiin ja miettimään mikä puhuttelee sijoittajia. Ongelma ehkä onkin, että valveutunut sijoittaja pystyy aina minimoimaan kulunsa ja siten ”vain 1% kulut” on lause mikä iskee valveutuneeseen sijoittajaan paremmin, kuin ”Meillä on monta sijoitustuotetta”.
Kirjoitukseni ”Miten kenelläkään on varaa olla sijoittamatta?” sai minut pohtimaan juurikin tätä asiaa. Tein kirjoituksessa mallin, siitä miten sijoittamisesta voisi levittää tietoa tehokkaammin kuin nykyään. Totesin myös, että esimerkiksi…

Ja kuukauden ostos on… Vincit.

Kuva
Olenko sekaisin? On kysymys, mitä kysyn välillä itseltäni. Olen ostanut Vincitiä nyt kuutena kuukautena tänä vuonna (Olettaen, että laskin oikein). Miksikö? No koska Vincitillä on kiva ankka maskottina, miksipä muuten?
Omistan nyt 657 Vincitin osaketta. Oston tein hintaan 6.94€/kpl ja ostin osakkeita 72 kappaletta lisää.
Olen ottanut tavaksi aina kirjoittaa ostoksistani edes lyhyen kirjoituksen, tietääkseni miksi ostin mitäkin osaketta, jos ad hoc -analyysiin on joskus tarvetta. Eli siis voin palata vanhoihin ajatuksiini jälkeenpäin, jos haluan tietää mitä ajattelin ostaessani niitä. Vincitin kohdalla täytyy myöntää, että näiden kirjoitusten tekeminen ei välttämättä ole järkevää joka kuukausi. Tosin jos asiat menevät pieleen, niin muistanpahan ainakin miten varma luulin olleeni Vincitin tulevasta menestyksestä.
Jotain uuttakin Tällä kertaa uutena asiana keksin mistä hinnan jumittaminen seitsemän euron pinnassa mahdollisesti johtuu. Vuonna 2015 Vincit yhdistyi Javerdelin kanssa, minkä seur…

Pohdinta: Miten kenelläkään on varaa olla säästämättä ja sijoittamatta?

Kuva
*
Oletko koskaan kuullut, kun joku kertoo miten hänellä ei ole varaa johonkin tai mihinkään? Tyhmä kysymys, totta kai olet. Suomessa taitaa olla mahdoton pyöriä ympäristössä missä kaikilla olisi varaa asioihin mitä he haluavat. On totta, että lähes kaikilla Suomalaisilla on niin pienet tulot, että he eivät voi ostaa kaikkea mitä he haluavat. Loput ovat vain outoja, koska eivät halua kaikkea ja enemmän. Vai miten se nyt olikaan?
Viime aikoina ollaan taas puhuttu paljon siitä, miten ihmiset kyllä sijoittaisivat, jos heillä olisi varaa. Keskusteluun on osallistettu myös suurituloiset ja he ovat myös todenneet, että ei ole varaa sijoittaa vaikka bruttotulot ovat 8000€/kk. Ei mikään ihme, kun käteen siitä jää verojen jälkeen vain noin 4800€/kk, jos asuu Helsingissä. Ongelma yleisessä keskustelussa onkin mielestäni perspektiivi. Oikea tapa katsoa asiaa on: ”Miten kenelläkään on varaa olla sijoittamatta?”.
Aloitetaan miettiminen tulotasojen alapäästä. Otetaan esimerkkinä 1600€/kk tienaava yksin…