Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Vuosi osakesijoittamista

Kuva
Aloitin osakesijoittamisen vuosi sitten. Päivälleen, jos muistan oikein. Vincit oli listautumassa ja päätin tarttua tilaisuuteen. Sitä ennen olin pelännyt osakesijoittamista, koska en ymmärtänyt sitä. En ymmärtänyt miten joku voisi tietää minkä arvoinen jokin yhtiö on ja milloin osakkeet kannattaa myydä, että välttyy tappiolta. Koko sijoittamisen konsepti tuntui asialta mitä vain osaavan ihmisen kannattaa tehdä tai jonkun joka on opiskellut alaa. Tietenkin näkökulmani on muuttunut vuodessa hyvin paljon. En vieläkään ymmärrä miten joku voi tietää minkä arvoinen joku yritys on. Tai oikeastaan en ymmärrä henkilöä joka luulee tietävänsä yrityksen tarkan arvon. En myöskään ymmärrä milloin osakkeet kannattaa myydä, tai oikeastaan en ymmärrä miksi ne pitäisi myydä. Hyvää sijoitusta ei tarvitse myydä. Tietenkin on tilanteita missä hyvästä yhtiöstä tulee huono. En kumminkaan puhu sellaisesta tilanteesta. Sen sijaan, että ajattelisin vain osaavien ihmisten sijoittavan, niin nykyään

Harkinnassa Rovio

Kuva
Rovion listautuminen herätti kiinnostukseni. Harkitsen parhaillaan sijoittamista. Rovion Angry Birdshän on varmasti tuttu lähes kaikille. Vaikka kaikille tunnetut yhtiöt eivät aina ole parhaita sijoituskohteita, koska kaikki tietävät ne ja siten moni on perillä niiden arvosta, niin listautumisessa tunnettavuus houkuttelee erityisen paljon. On tietenkin hyvä huomioida, että pitkäaikaisessa sijoittamisessa ei tunnettavuudella pitäisi olla mitään merkitystä menestyksen kannalta, lähinnä se vain, että halvalla niitä ei yleensä saa. Kun on kyse listautuvasta tunnetusta yrityksestä, on syytä olettaa, että hinta nousee hyvinkin nopeasti todelliseen arvoon, tai laskee takaisin siihen. Onkin syytä tutkia yhtiön hintaa ennen ostopäätöksen tekemistä. Osakkeen alustava hintaväli on 10,25‒11,50 euroa. Toteutuessaan listautumisannin jälkeen yhtiön kokonaisarvo on noin 802–896 miljoona. Hurjalta kuulostaa, mutta kyseessä on globaali yritys. Liikevaihto ei keskity Suomen markkinoille, eikä ed