Lokakuun ja Marraskuun ostokset

lokakuun ja marraskuun ostokset


Olen sijoittanut hajautetusti Korona-aikana noin 100€ per yritys kuukaudessa. Tein niin, koska kaikki tuntui olevan alennuksessa enkä osannut päättää yksittäistä kohdetta. Lokakuussa palasin normaaliin strategiaani ja aloin taas sijoittamaan yhteen yritykseen kerrallaan.


Lokakuu


Lokakuun sijoituskohteeksi valikoitui tuttu yhtiö, Citycon. Sen arvonnousu oli junnannut paikallaan jo pitkään muun markkinan noustessa. Vasta koronarokotteen tuoma piristysruiske sai sijoittajat huomaamaan, että tännehän on jäänyt yksi yritys minkä piti kärsiä koronasta, mutta mikä ei loppujen lopuksi aiheuttanutkaan juuri suurempaa laskua.


Citycon on edelleen selkeästi halvempi kuin se oli ennen koronaa, mutta sallittakoon pieni epävarmuus. Onhan Citycon riippuvainen pienten kokoontumistilojen (kauppojen, kuppiloiden mitä näitä nyt on) maksukyvystä. Voi olla, että osa asiakkaista sinnittelee vielä, mutta lopulta rahat loppuvat. Korona ei ole vielä ohi.

Olen kuitenkin varovaisen positiivinen ja uskon, että tämä tilanne selvittää itsensä seuraavan puolen vuoden aikana. Joko rokotteen avulla tai sitten ihmisten turhautumisen avulla. Jälkimmäinen ei ole toivottavaa yhteiskunnan kannalta, mutta ei tämä tilanne ole kestävä nykymaailmassa.


Marraskuu


Marraskuussa sijoituskohteeksi valikoitui Telenor. Tämä yritys hämmentää minua. Arvonkehitys on ollut surkea, mutta tuloskehitys on ollut hyvä tai sitten en ymmärrä jotain.


Telenorin tulokset ovat jatkuvasti positiivisia vaikka yksittäisillä alueilla on ajoittaisia haasteita, mutta koko konsernin tulos on ollut kasvussa. Voi olla, että kasvun on oletettu jatkuvan huonon vuoden jälkeen paljon voimakkaampana, koska 2019 ei ole ollut kaikista vahvin vuosi tähän mennessä. En edelleenkään osaa tehdä arvioita yritysten todellisesta arvosta vaan yritän luottaa, että markkina on keskimäärin oikeassa muutaman kuukauden ajanjaksolla ja päättelen siitä mitkä yrityksen näkymät ovat mielestäni 10 vuotta eteenpäin.


Osinkoa Telenor kuitenkin maksaa tällä hetkellä noin 5,5% jos se pysyy samalla tasolla. Monen prosentin kasvua ei siis välttämättä tarvita, että tuotto on hyvä. Tosin oma sijoitukseni on tappiolla tällä hetkellä, eli voin hyvin lisätä omistusosuuttani, kun hinta on pakkasella. Vaikea nähdä miksi Telenorilla yhtäkkiä alkaisi menemään huonommin. Kuten yleensäkin, olen valmis odottamaan.


Muut sijoitukset ja ajatukset


Rokotehuuma on nostanut hintoja melkolailla ja sijoitukseni ovat taas plussalla. Jopa Vincit joka on odottanut nousukautta jo hieman turhan kauan, on vihdoin noussut ja jatkaa todennäköisesti suhteellisen osuuden kasvattamista omassa salkussani. Olenhan hamstrannut sitä ihan kiitettävästi viime vuosina.

Hieman pelkään kuitenkin tilanteen kääntyvän taas päälaelleen jos yritysten kipupiste ylitetään ja konkurssiaalto alkaa. Ihmeen hyvin yritykset ovat tähän saakka pärjänneet, niin ravintolat kuin muutkin. Olisiko niin, että vahvat pärjäävät ajasta riippumatta.


Katsotaan milloin ehdin taas kirjoittaa. Aikaa ei tahdo löytyä, koska keksin lisätä töitä perustamalla oman yrityksen päivätyön päälle ja aloittamalla konsultointi projektin asiakkaalle. Yrittäjyys on kyllä mukavaa, kun on töitä. Vielä en kuitenkaan ole valmis hyppäämään täysillä siihen maailmaan. Ehkä vielä joskus. Saa nähdä kuinka kauan tämä projekti kestää. En kuitenkaan haluaisi jumittua kierteeseen mikä johtaa vain loppuun palamiseen vaikka taskussa olisikin enemmän rahaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€