Tavoitteeni
lähde: Rgbstock.com - Tomislav Alajbeg |
Tavoitteeni on vaurastua pitkällä tähtäimellä. Saatuani
vakituista työtä toivottavasti lähiaikoina, tavoitteenani on alkaa taas sijoittaa
lisää rahaa. Vaurastumisen tavoittelun syynä on huolettoman ja mukavan elämän
saavuttaminen. Tavoittelen siis taloudellista riippumattomuutta, mutta en usko,
että jäisin eläkkeelle etuajassa, vaikka se olisi mahdollista. En vain ikinä
halua olla tilanteessa missä tilillä ei ole tarpeeksi rahaa normaaliin
länsimaiseen elämään.
Heräsin korkoa korolle ilmiöön pari kuukautta sen jälkeen,
kun aloitin sijoittamisen. Vai pitäisikö sanoa en nukkunut korkoa korolle
ilmiön takia, nimittäin sijoitusasioiden pyöriessä mielessäni eräänä
Joulukuisena yönä, en saanut unta. Siinä aikani mietittyä tajusin, että jo
1000€ säästämisellä kuukaudessa olisin 200 000€ vauraampi noin kymmenessä
vuodessa, laskematta esimerkiksi lainavähennyksien tuomaa lisävaurautta tai
vastaavaa. Tämän laskeminenhan tapahtui tietenkin päässä, koska ei kai yöllä
nyt laskinta voi alkaa käyttää. Aamulla, herättyäni päätinkin tarkistaa, voinko
olla oikeassa, voiko se todella olla niin helppoa? Tuntui uskomattomalta, että
jo 8%-10% korolla voitaisiin päästä niin hurjiin lukuihin. Vielä hurjemmalta
tuntui ajatus siitä, että päästyäni 200 000 euroon, olisi 10% korotus
siitä jo itsessään 20 000€ eli säästöni ikään kuin kävisivät töissä
puolestani ja tienaisivat yhtä paljon, kuin pienituloinen Suomalainen.
Asetin siis itselleni realistisen tuotto-odotuksen 8-10%
vuodessa. Koska olin jo innostunut ideasta sijoittaa osakkeisiin, en aikonut
tyytyä indeksisijoittamiseen, millä saisin lähes varmasti 8% vuosituoton
pitkällä tähtäimellä. Aloinkin opiskella enemmän tavoista saavuttaa ainakin
keskimääräinen vuosituotto osakkeilla.
Onnekseni ymmärsin, että osakesijoittamisen ei tarvitse olla
uhkapelaamista niin kuin yleinen käsitys siitä tuntuu olevan. Oikeastaan paras
tapa monen menestyneen sijoittajan mielestä olikin juuri omia ajatuksiani
vastaava, eli ostetaan hyvää ja pidetään.
Seuraavan vuoden tai parin aikana aion opetella hyvän
yrityksen tunnistamista, ja toivottavasti jokin yritys mihin sijoitan,
osoittautuu lievästi huonommaksi mitä oletin alkuun, oppiakseni ilman turhan
suuria tappioita. Valitettavasti, uusien sijoitusten määrä on todennäköisesti
pienehkö seuraavan vuoden aikana. Elämäntilanteeni vuoksi haluan sijoittaa
omaan viihtyvyyteeni saatuani vakituinen työ. Suurin hankinta on auto, vaikka en
kallista haluakkaan, menee siihen joka tapauksessa huomattava määrä rahaa.
Muita yhtä kalliita hankintoja en ole tekemässä. Tämä suunnitelma hidastaa
hieman epäkonkreettista tavoitettani.
Tavoitteenani on omistaa suurimmaksi osaksi ”varmoja”
tapauksia, mutta haluan sijoittaa pienen määrän Vincitin kaltaisiin
potentiaalisiin ”ten-bagger” yrityksiin. Ten-bagger on Peter Lynchiltä tuttu
nimitys yrityksille, mitkä kymmenkertaistavat arvonsa. Uskon siis, mahdollista
hölmöyttäni, että pystyn tunnistamaan IT-alan helmiä. En kumminkaan usko, että
niitä on montaa. Nyt tarkimmat lukijat huomaavat ristiriidan aikaisemmassa
kirjoituksessani ja tässä, en väitäkään, että tämä olisi järkevin asia, mutta
pieni lottoaminen tekee tästä entistä hauskempaa. Palaan kumminkin seuraavassa
postauksessani syyhyn miksi sijoitin Vincitiin ja miksi pidän sitä salkussani.
Lopuksi vielä suuntaa antava malli, siitä miten haluan edetä
vaurastumisessa (9% korko, alaspäin pyöristetty):
Vuoden lopussa:
2017: 12 000€
(ei lisäsijoituksia vuoden aikana)
2018: 15 000€
(200€/kk lisäsijoituksia vuoden aikana)
2019: 28 000€
(1000€/kk lisäsijoituksia vuoden aikana)
2020: 42 000€
2021: 58
000€
2022: 76 000€
2023: 94 000€
2024: 115 000€
2025: 137 000€
Kommentit
Lähetä kommentti