Tekstit

Töiden aloittaminen laittaa talouden sekaisin

Kuva
Joku on voinut huomata, että kirjoitus tahtini on hidastunut selvästi kesän aikana. Syy tähän on, että sain vihdoin töitä kesällä ja sen vuoksi en ole jaksanut kirjoitella blogiin. Eikä oikeastaan ole ollut inspiraatiotakaan, koska "ajatteluvoima" keskittyy uuden oppimiseen. Ei siitä sen enempää, mutta mielenkiintoisena asiana pidän sitä, että nyt kun rahaa tulee enemmän kuin tarpeeksi, niin tuntuu, että talouden hallinnasta tulee vaikeampaa. Kuulostaa täysin hölmöltä ajatukselta, että lisää rahaa aiheuttaa lähes taloudellisia ongelmia. On kumminkin hyvä huomata, että taloudelliset ongelmat eivät tässä tapauksessa merkitse sitä, että raha loppuisi, vaan sitä, että on vaikea päättää mitä rahoilla tekee. Ongelmaanhan helppo ratkaisu olisi sijoittaa kaikki ylimääräinen ja se on myös oma ajatukseni, mutta yllättäen se ei olekaan niin yksinkertaista, kun tavoitteena on nostaa elämänlaatua kohtuullisesti ja sijoittaa loput. Avaan havaintoani lisää. Olen monien muiden...

Parisuhde ja sijoittaminen

Kuva
* Onko parisuhteessa eläminen hankalaa, jos haluaa sijoittaa? Haittaako parisuhde menestymistä sijoittajana? Tässä on vain pari kysymystä mitä oletan, että parisuhteessa elävät ihmiset ehkä haluaisivat kysyä, mutta mitä eivät välttämättä tule kysyneeksi. Kysymyksiin vastaaminen ei kumminkaan ole yksiselitteistä. Kuten parisuhde yleensäkin, eroaa se varmasti toisten ihmisten parisuhteesta merkittävästi. Olen kuullut, että parisuhteissa eniten riitoja aiheuttavat taloudelliset asiat. Sanon heti alkuun, että itselleni tämä on täysin vieras asia, mutta ymmärrettävissä oleva, koska oma suhtautumiseni rahaan on valtavirrasta eroava. Moni varmasti on tilanteessa, että toinen osapuoli kuluttaa kaikki rahansa tai ehkä jopa yhteisiä rahoja, käyttää rahaa holtittomasti niin sanotusti. On vaikea kuvitella miten itse reagoisin kyseisessä tilanteessa. Mielestäni jokainen voi kumminkin oppia käyttämään rahaa järkevästi. Jos toinen osapuoli parisuhteessa käyttää rahaa viisaammin, voisi to...

Q2 katsaus

Kuva
Toinen kvartaali meni omassa salkussani huomattavasti paremmin, kuin ensimmäinen. Ensimmäisen kvartaalin aikana tuli pahasti takapakkia Amer Sportsin takia, mutta tilanne on korjautunut toisen kvartaalin aikana ja Amerkin alkaa taas nousta pikku hiljaa, ellei puoli vuosi katsauksessa ilmene lisää huonoja uutisia. Noh, eipä silläkään niin väliä ole, väliaikaista uskoisin. Q2 nosti salkun markkina-arvon 11.6% voitolle, kun se ensimmäisen kvartaalin lopussa oli vain reilu 3% voitolla. Kuvaajastakin alkaa jo nähdä jotain, kun mittauskertoja on tullut useampi. Osingoista en ole puhunut juurikaan, mutta nyt ne ovat lähes kaikki jo tulleet, lukuunottamatta Cityconin osinkoja. Osingot Arvo Netto Nordea á 0,65 67.60€ 57.46€ Citycon á 0,03 6.89€ 6.89€ Ei enn.pid. Amer S á 0,62 58.28€ 43.42€ DNA á 0,55 68.75€ 51.22€ Vincit á 0,12 26.04€ 19.40€ Total 227.56€ 178.39€ Tuolta ne näyttävät. Eipä kummallisia. Takaisin markkinoille lähtivät kumminkin, Ameria lukuunottamat...

Miten media suhtautuu vaurauteen ja sen vaikutukset

Kuva
Median käsitys vauraudesta ja rikkaudesta on pääsääntöisesti todella yksitoikkoista. Jälleen juhannus viikonloppuna silmääni sattui artikkeli kauppalehdessä: Amerikkalaistutkimus: Vasta kaksi miljoonaa tekee varakkaaksi . Mielestäni tutkimuksen uutisointi on malliesimerkki siitä, miten vaurauteen suhtaudutaan yleisesti ja miten media muokkaa tätä käsitystä. Artikkeli on jo otsikoitu ikään kuin Amerikkalaistutkimus olisi todistanut, että jos haluaa olla vauras, tarvitsee 2 miljoonaa. Artikkeli lähteekin purkamaan tätä tutkimusta todeten, että mielipidemittaus mittaa, että vaurauden määritelmä on noussut kokoaika korkeammalle. Hetkonen, mielipidemittaus? Aivan. Kyse on vain siitä, miten vauraus nähdään yleisesti. Artikkeli ei mitenkään korosta sitä, että kyse on vain yleisestä mielipiteestä ja siitä, että amerikkalaiset ovat nostaneet käsitystään vauraudesta taas astetta korkeammalle. Vauraushan ei ole mikään absoluuttinen totuus. Vaurauteen liittyy monia tekijöitä ja tärk...

Kirja-arvostelu – The Intelligent Investor

Kuva
Arvosijoittamisen ehdoton klassikko. Benjamin Grahamia pidetään usein arvosijoittamisen isänä. Hänen kirjansa * The Intelligent Investor on vanha, mutta yhä relevantti kirja, minkä oppeihin jokaisen sijoittajan kannattaisi tutustua. Sijoittamisen maailmassa ei varmasti ole yhtään kuuluisampaa kirjaa eikä ihme. Benjamin Graham esittelee ajan testaamia sijoitusvinkkejä osakkeiden valinnassa ja arvioinnissa, sekä edelleen vallallaan olevia käsityksiä sijoittamisesta ja miksi ne eivät vain toimi. Lukiessa näinkin vanhaa kirjaa, on uskomatonta, miten moni sijoittaja edelleenkin sijoittaa päinvastaisilla menetelmillä, vaikka kirja on saavuttanut niin suuren suosion. Kommentoidussa versiossa (suosittelen) todetaankin, että niin moni on lukenut kirjan, mutta epäonnistunut oppimaan sen keskeisimmän sanoman ja siten epäonnistunut omassa sijoittamisessaan. On kumminkin huomattava, että kirja on kirjoitettu kauan sitten ja kieli on jokseenkin raskaan tuntuista aina välillä. Ymmärrett...

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?

Kuva
Olen elänyt pilvilinnoissa viimeiset pari viikkoa virtuaalivaluuttojen nousun takia. Ennen niin kaukaiselta tuntunut haave siitä, että itsekkin voisin rikastua virtuaalivaluutoilla, sai uutta tuulta alleen. Olen kumminkin realisti enkä oleta liikoja. En tiedä miten tässä loppuen lopuksi käy, Digibytekin otti jo korjausliikkeen ja laski useita kymmeniä prosentteja, nyt se kumminkin näyttäisi taas elpyvän. Tämä unelmointi on kumminkin pistänyt minut miettimään, mitä jos Digibytet oikeasti nousisivat $1-$10 arvoon, miten sijoittaisin noin 200 000€- 2 000 000€? Miljoonahan ei vielä rikkaaksi tee, vauraaksi kyllä. Sen vuoksi se pitäisi sijoittaa, mutta miten saisin siitä hyödyt irti mahdollisimman nopeasti? Miten saisin sen tuottamaan passiivista tuloa itselleni? Mielessäni on pyörinyt erilaiset skenaariot, joko osakkeisiin sijoittaminen ja osinkotuloilla eläminen tai sitten asuntosijoittaminen. Kummassakaan ei loppuen lopuksi olisi niin väliä kuinka paljon saisin, kunhan miljoona tu...

15 000% tuotto puolessa vuodessa!

Kuva
Virtuaalivaluutta omistukseni on suoraan sanottuna räjähtänyt arvossa! Tällä hetkellä omistukseni arvo on noin 9700€, enkä edes anna tarkkaa määrää, se on todellisuudessa hieman korkeampi. Tarkistin Tammikuun viidennen päivän arvon ja se oli 64,68€, hieman korkeampi, kuin mitä luulin sen olleen siihen aikaan. Kaikki tämä alkoi siis jo vuonna 2013, kun aloitin virtuaalivaluuttoihin tutustumisen, 2014 keskitin omistukseni Digibyte virtuaalivaluuttaan ja jäin odottamaan. Käsittelin Digibyte valuuttaa edellisessä postauksessani . Tämä nousu on ollut niin huima, että tässä menee pasmat sekaisin. Pelkään enemmän sen arvon nousemista, kuin sen arvon laskemista. Miksi? Koska, kun se nousee niin nopeasti, niin pelkään, että ihmiset panikoivat ja myyvät kaiken vielä, kun voivat. Tämä voisi olla katastrofaalista Digibyten tulevaisuudelle. Miksi en myy omistustani nyt kun saisin siitä enemmän, kuin mitä osakesalkkuni arvo on? Syy siihen on, että uskon Digibyten menestymis mahdollisuu...