15 000% tuotto puolessa vuodessa!



Virtuaalivaluutta omistukseni on suoraan sanottuna räjähtänyt arvossa! Tällä hetkellä omistukseni arvo on noin 9700€, enkä edes anna tarkkaa määrää, se on todellisuudessa hieman korkeampi. Tarkistin Tammikuun viidennen päivän arvon ja se oli 64,68€, hieman korkeampi, kuin mitä luulin sen olleen siihen aikaan. Kaikki tämä alkoi siis jo vuonna 2013, kun aloitin virtuaalivaluuttoihin tutustumisen, 2014 keskitin omistukseni Digibyte virtuaalivaluuttaan ja jäin odottamaan. Käsittelin Digibyte valuuttaa edellisessä postauksessani.

Tämä nousu on ollut niin huima, että tässä menee pasmat sekaisin. Pelkään enemmän sen arvon nousemista, kuin sen arvon laskemista. Miksi? Koska, kun se nousee niin nopeasti, niin pelkään, että ihmiset panikoivat ja myyvät kaiken vielä, kun voivat. Tämä voisi olla katastrofaalista Digibyten tulevaisuudelle.

Miksi en myy omistustani nyt kun saisin siitä enemmän, kuin mitä osakesalkkuni arvo on? Syy siihen on, että uskon Digibyten menestymis mahdollisuuksiin ja koen, että suhteessa muihin valuuttoihin, sen arvo on edelleen alhainen. Virtuaalivaluuttojen arvioinnissa ongelma vain on, että ei tiedä mihin arvon perustaisi. Itse perustan sen business potentiaaliin ja ajattelen omistustani, kuten osake omistusta. Ongelma vain on, että en oikeasti omista yritystä, omistan vain jotain mikä mahdollisesti korreloi yrityksen menestyksen kanssa. Digibyten takana on oikeasti yritys, mikä on perustettu tukemaan valuuttaa ja tuomaan rahaa kehittäjä porukalle. Tämä ei ole ongelma, koska ei kukaan keskity mihinkään kolmea vuotta täysi päiväisesti jos sillä ei voi elättää itseään.

Uskon, että kohta ei enään puhuta bitcoinista ikään, kuin se olisi ainut virtuaalivaluutta vaan kohta muutkin tietävät, että on muitakin virtuaalivaluuttoja. Itseasiassa tällä hetkellä bitcoinin osuus virtuaalivaluutoista on enää 44.4% markkinoiden arvosta. Virtuaalivaluutoissa liikkuu tällä hetkellä lähes 100 miljardia dollaria. Raja menee rikki todennäköisesti tämän kuun aikana, jos virtuaalivaluutta markkina ei romahda tai tee toista korjausliikettä.

Tällä hetkellä nukkuminenkin on hankalaa, koska en tiedä uskoinko oikeasti ikinä omistavani niin arvokasta määrää virtuaalivaluuttoja, vaikka siitä unelmoinkin aikanaan. Vain aika näyttää miten tässä käy. Pelaan upporikas tai rutiköyhä peliä.


Kuva lähde: Pixabay.com - 3dman_eu

DISCLAIMER: Kirjoituksen tarkoituksena ei ole missään nimessä suositella sijoittamaan Digibyteen. Todennäköisesti tämän kaltaisia voittoja ei tule enää. 

Kommentit

  1. Suosittelisin lämpimästi realisoimaan positiot. Toki voit aina jäädä odottamaan, josko pääsisit vielä lähemmällä huippua ulos. Vielä ei ole tullut sellaista virtuaalivaluuttaa, joka perustuu muuhun kuin spekulaatioon, mitä digibytella voi ostaa? Toki onhan tuossa ihan hyvät kasinopelivoiton ainekset.

    Miten Digibyten käteistäminen Euroiksi on toteutettu? Ainakin Bitcoinin osalta toteutus on julmettoman huono ja johtaa siihen, ettei valuuttaa oikein tahdo saada isoja määriä muunnettua (tai kurssit rommaa).

    Pitipä tarkistaa. Ilmeisesti ainoa tapa käteistää Digibytet on vaihtaa ne ensin Bitcoineiksi?

    Päivän volyymi päävaihtopaikalla oli n. 31t. digibyteä per päivä. Voi olla, että aika kauan saa myydä, jos meinaa saada rahat järkevällä kurssilal ulos.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Digibyte on viidenneksi vaihdetuin vaihtoehtoinen virtuaalivaluutta tällä hetkellä 95 miljoonaa dollaria viimeisen 24 tunnin aikana. Katsoit ilmeisesti poloniexin vaihtomääriä, katsoit bitcoinien määrää ;) 31 000 bitcoinia.

      Euroiksi realisoiminen ei ole kovin helppoa, mutta siihen voi tulla muutosta jos tilanne ei romahda. Ajatus virtuaalivaluutoissahan on, että niitä ei tarvitsisi muuttaa dollareiksi tai euroiksi ikinä. Itse luulen, että realisoin voitot jossain vaiheessa, mutta otan riskin tällä hetkellä.

      Litebit.eun kautta saa nopeasti realisoitua euroiksi tietääkseni, mutta he ottavat vaihdossa suuren määrän itselleen, johtuen varmasti suuresta vaihtelussa.

      Kerron sitten tarinoita eläkepäivillä siiten miten nuorena tyhmyyttäni en realisoinut voittoja. ;)

      Poista
    2. Voin toki olla väärässä. Uskon kyllä, että jossain vaiheessa tulee digivaluutta, joka korjaa potin. Itse Bitcoinia mielenkiinnolla seuranneena olen miettinyt paljonkin sitä, mitkä olisi ne kriteerit sellaiselle digivaluutalle, joka voisi olla se ns. "voittaja", josta tulee digivaluuttojen USD/EUR. Kun sellaisen näen, siihen voisin laittaa rahojani, mutta Bitcoin ei sitä ainakaan ole. Bitcoinin ongelmat ovat osakseen a) kiinalaiset lohkojat, joilla kohta yli 50% kapasiteetistä ja b) täysin mahdoton uudistaa alla olevaa tekniikkaa, koska uudistaminen vaatii kaikkien hyväksynnän (tai ainakin 51 % laskentatehosta ja aiheuttaa Bitcoin -forkin). Teknisen uudistamisen vaatimus on aika kriittinen tällä hetkellä, koska Bitcoin ei kestä edes nykyistä melko maltillista määrää siirtoja päivässä, koska yhdessä blockissa menee vain n. 350 transaktiota ja päivässä siten jotain 300.000 - 500.000 välillä. Vertailun vuoksi Visa/MC tekee päivässä 150.000.000 transaktiota päivässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Bitcoin ei koskaan voi nousta yleiseksi kaupankäynnin valuutaksi, koska nykyinen blockchain versio ei kestä sitä, ja uudempaan ei voida siirtyä rikkomatta koko valuuttaa.

      Ihan mielenkiinnosta, mikä on Digibyten toiminta-ajatus, ja miten se eroaa Bitcoinista?
      En ole tarkemmin perehtynyt siihen. Miten sen taustalla oleva teknologia eroaa muista digivaluutoista?

      Toisesta Bitcoin vaihtoehdosta Etheriumista vähän luin ja se vaikuttaa suoraan ponzi -huijaukselta tai pump and dump -huijaukselta.

      Poista
    3. Itse keskitin louhimani valuutat aikanaan Digibyteen syystä, että sen kehitys tiimi tuntui tietävän mitä tekee, eikä heidän suurin motivaatio ollut äkkirikastuminen luomalla jokin kryptovaluutta. Kuten totesin edellisessä digibyte postauksessani, en kuvittele tietäväni mikä tekee toisesta valuutasta paremman, kuin toisesta, vaan luotin siihen, että business valuutan takana kehittää valuutasta aikanaan sellaisen mitä sen tulee olla. Siitä ajasta digibyte onkin kehittynyt todella paljon. Uusin lisäys teknologiaan on ns. smart contracts, mitkä mahdollistavat tunnistautumisen lohkoketjussa. Sen käyttötarkoitukset ovatkin sitten paljon laajemmat kuin mitä digibyte valuuttana tarjoaa.

      "Mining Algorithims: Five (Sha256, Scrypt, Groestl, Skein & Qubit)

      Year 2016: 280 Transactions Per Second
      Year 2017: 560 Transactions Per Second
      Year 2019: 1,120 Transactions Per Second
      Year 2021: 2,240 Transactions Per Second
      Year 2035: 280,000+ Transactions Per Second

      Over the past three years DigiByte has set itself apart in the Blockchain World:

      1st Major Altcoin to Activate SegWit (April 2017)

      Pionereed DigiShield Difficulty Adjustment (2014, Now used in many blockchains)

      MultiShield Algorithm Mining (2015)

      UTXO, Proof of Work, Decentralized, Open-Source

      Fair Initial Ditribution

      Focus on Utility, Security & Real World Uses"

      Kopioin nuo Digibyten sivuilta. Digibyte ei ole vielä välttämättä valmis valuuttanakaan, mutta tiimi valuutan takana on edelleen syy miksi uskon siihen.

      MUTTA en voi suositella kenellekkään, että "sijoita Digibyteen". Itse en ole laittanut euroakaan siihen.

      Poista
  2. Ohhoh, no aikakin blogin nimesi on aika osuva :D Suht helposti vauraaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, en kyllä tiedä tekeekö kymmenen tonnia vielä vauraaksi, mutta aika helposti sen on saanut. Tunteja jos alkaisi laskemaan mitä olen tutkimiseen kuluttanut, niin tilanteeseen voisi tulla eri näkökulma.

      Poista
  3. Itse olen tässä mietiskellyt että mistä tuota saisi ostettua suoraan euroilla? Litebit.eu :sta olen kuullut lähinnä huonoja kokemuksia enkä sen takia luottoni heihin ole kovin korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä euroilla ostaminen ei onnistu muualta. Jos Digibyte pysyy yhtä arvokkaana tilanteeseen saattaa tulla muutos. Myöskään dollareilla ostaminen ei suoraan onnistu muualta. Itselläni ei ole kokemusta litebit.eusta, mutta coinmarketcap.com mukaan sieltä on ostettu/ sinne on myyty 112 000 euron edestä digibyteja vuorokauden aikana. Suosittelen kumminkin harkitsemaan tarkasti ennen kuin pistät rahaa Digibyteihin. Minusta tuntuisi erittäin pahalta jos inspiroin jotakuta ostamaan niitä ja sitten niiden arvo romahtaakin.

      Poista
  4. Melkoista haipakkaa on ollut. Olisihan näillä joskus rahaa tehnyt jos olisi hoksannut lähteä mukaan ajoissa. En kuitenkaan luota tällaisiin kasinopeleihin sen vertaa että uskaltaisi isommasti laittaa rahaa kiinni. Parempi pysytellä tutussa ja turvallisessa pörssissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekkään ole uskaltanut rahaa laittaa kiinni, mutta uskallan pitää, kun sitä sielä nyt on. Eli siis kun louhimalla on saanut aikanaan. Mielenkiintoisena huomiona, viime vuonna kun olisi indeksinomaisesti sijoittanut vaikka 30 suurimpaan valuuttaan niin tuotto olisi silti useita satoja prosentteja. Ellei siitä listasta ole kuollut kovin suuri osa... Ei pysy perässä. Tosin, vaihtelemalla aina tarvittaessa olisi varmaan onnistunut myös.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?

Sijoitukseni ylittivät 50 000€