Vuosi 2019 paketissa – Ei juhlimisen aihetta


vuosi 2019 paketissa


On outoa lukea muiden juhlintaa parhaasta sijoitusvuodesta, kun omalta osalta vuoteen on mahtunut negatiivisia tapahtumia yksi toisensa perään. Lopputuloksena salkku näyttää siltä kuin se olisi miinuksella. Ihan ei näin kuitenkaan ole.

Mitä vastoinkäymisiä vuoteen mahtui?

Vuosi alkoi synkissä näkymissä. Moni odotti, että tilanne muuttuu vihdoin kauan odotettuun markkinaromahdukseen. No ei muuttunut. Koko vuosi oli kuitenkin hermostuneisuuden aikaa. Moni on senkin jo unohtanut, kun oma salkku hohtaa vihreää. 

Ensimmäinen vastoinkäyminen

Omalta osaltani synkimmät pilvet osuivat lempi yritykseni kohdalle: Vincitiin. Entinen median suosikki erehtyi hakemaan uutta Mikkoa (naista tai miestä) ja samaan aikaan tulos ei kasvanut oletettua vauhtia. Lopputulos oli kurssin kunnollinen sakkaus. Käytiin jo listautumishintojen alapuolella.

Itsehän tartuin tilaisuuteen, ostin ja ostin. Laskin oman omistukseni keskiarvoa kunnes totesin, että yhtiön osuus salkussa alkaa olemaan melkoinen. Varsinkin jos huomioidaan koko sijoitettu summa vs. muihin yhtiöihin sijoitettu summa.

Lopputulos: odotan vieläkin nousua. Ja voi olla, että saan odottaa vielä pitkäänkin.

Toinen ja kolmas

Toinen vastoinkäyminen oli Amer Sportsin pakkomyynti. Moni sijoittaja iloitsee näistä satunnaisista pikavoitoista. Vähän kuin voittaisi arvasta tonnin. Yhtä palkitsevaa.

Vaikka Amerista sai nopeasti hieman lisää rahaa, tarkoitti se kahta negatiivista asiaa: Yhtäkkiä vastassa oli usean sadan euron verot. Toiseksi, mihin yhtiöön kannattaa sijoittaa 3000€, kun koko salkku on reilu 20000€?

Strategiaani kuuluu osakkeiden ostaminen vain sen jälkeen, kun olen ehtinyt tutkia yhtiön potentiaalin ja koen ymmärtäväni tarpeeksi. Enkä myöskään halua omistaa liian montaa yhtiötät, että pystyn oikeasti seuraamaan mitä omistuksissani tapahtuu. Jouduinkin selvittelemään mikä yhtiö tulisi täyttämään vaativat saappaat, joita Amer jätti jälkeensä.

Päivä ennen kuin rahat Amerista kilahtivat tilille, valitsemani yhtiön, KONEen kurssi lähti nousuun. Ajattelin, että odotan hetken, jospa se sieltä tulee takaisin alas.

Ajoittaminen epäonnistui taas.

Lopputuloksena Koneen kurssi oli kivunnut viidessä päivässä noin 8-10% ja laski vain prosentin tai pari kunnes pari kuukautta myöhemmin se olikin jo +20% tai tjsp. Nyt mennäänkin jo luokassa +30-40% en edes halua laskea kuinka paljon jäi saavuttamatta arvonnousua päivän, parin tai muutaman takia. KONEen laskua odotellessa…

Eivätkä vastoinkäymiset siihen loppuneet.

Neljäs vastoinkäyminen

Seuraavaksi jonossa oli DNA. Parhaiten tuottanut sijoitukseni, paras osinkokone. Halpa evaluaatio, en ajatellut myyväni. Muut ajattelivat.

Lisää veroja.

Lisää irronnutta rahaa.

Mihin sijoittaa? En tiedä vieläkään.

Viides (?) vastoinkäyminen

Kaiken Tämän keskellä oli vielä Nordeakin. Järjestystä en enää muista sen osalta. Usko yhtiöön jatkoi sulamistaan. Kurssi kävi todella alhaalla, eikä ole vieläkään täysin palautunut. Tänä vuonna osinko tuototkaan eivät tule olemaan yhtä hyvät. Siitä taisi jo tulla päätöskin.

Sinänsä yhtiö sopii edelleen ihan hyvin strategiaani. Ei tässä hätää. Pitkällä tähtäimellä tämä on toivottavasti vain väliaikaista. Vaikka se tällä hetkellä tuloksiin vaikuttaakin.

Kirjanpidon ongelma

Kirjanpitoni ei enää ole vastannut todellisuutta useampaan kuukauteen ja jouduinkin tuomaan uuden tavan mitata sijoitusteni todellista tuottoa. Salkkuni tämän hetkiset ”ostohinta” vs. ”markkinahinta” indikaattorit ovat kertoneet tarinaa tarpeeksi hyvin tähän vuoteen saakka. Suurten myyntivoittojen jälkeen ne ovat kuitenkin alkaneet valehtelemaan osittain. Todellisuudessa sijoitukseni ovat vielä tänäkin vuonna plussalla, vaikka mainitsemieni indikaattorien mukaan näyttäisi, että salkku on miinuksella.

Tämän epäkohdan korjaaminen on vaatinut ärsyttävää selvittelyä siitä mitä olen todellisuudessa markkinoille sijoittanut ja mitä on vain uudelleen sijoitettu. Lopputuloksena approksimoin kyseisen arvon ja alan päivittämään sitäkin jatkossa. Tuloksena olen luonut uuden indikaattorin kahden aikaisemman rinnalle:

Indikaattori ”talletettu” kuvaa rahaa mikä on tullut markkinoiden ulkopuolelta. Sen vaihtelu on ollut varsin suurta viimeisen vuoden aikana. Alun perin tarkoituksenani oli aloittaa osakkeiden myynti vasta vuosien päästä, jos silloinkaan. En kuitenkaan ole muutaman tuhannen euron sijoituksillani pystynyt vaikuttamaan siihen, myydäänkö yli 90% yrityksestä vai ei.

Amerin myynti ja DNAn myynti molemmat alkoivat heiluttaa todellista arvoa ja lopputuloksena on todella sekava loppuvuosi. Tilanne ostohinnan ja markkinahinnan kannalta ei tule selkenemään kovin nopeasti, sen sijaan markkinahintaa ja talletettu arvoa vertaamalla saa paremman kuvan lähiaikojen liikkeestä. Portfolioni on varsinkin tällä hetkellä ihan kohtuullisesti voitolla.

Loppuvuoden verosuunnittelu

Moni, joka kiinnittää yhtään huomiota yläpuolella olevaan kuvioon varmasti ihmettelee, miksi talletetut eurot ovat tippuneet niin jyrkästi? Siihen on kuitenkin selitys.

Ensinnäkin DNAn myynti tapahtui Lokakuussa, minkä jälkeen minulla on ollut vaikeuksia löytää uutta hyvää kohdetta rahoille. Tuhat euroa sijoitin Goforeen, mutta sen vaikutus talletettuun määrään on noin 500€/1500€.

Päätin vielä pikaisesti loppuvuodesta myydä osan Citycon omistuksistani ja Rovion osakkeet. En ole kuitenkaan luopumassa kyseisistä omistuksista, ne vain valikoituivat niiden tappiollisen luonteen takia.

Myyntivoitoista on muodostunut ainakin 1000€ verotaakka 2019 vuodelle, minkä seurauksena joutuisin näillä näkymin luopumaan osasta sijoituspääomastani. Siksi päätinkin myydä tappiollisia osakkeita ja ostaa ne takaisin osakesäästötilille ensi vuoden puolella. Tarkoituksenani on siirtää koko Cityconin omistukseni osakesäästötilille, mutta teen kyseisen liikkeen pikkuhiljaa välttääkseni riskin, että menetän suuren osan osakemäärästä siirtoa tehdessä.

Verosuunnittelu ei ole täysin riskitöntä. Jos myy osakkeet ensin ja ajattelee ostavansa ne huomenna/ parin päivän päästä takaisin, on riskinä osakkeen hinnan nousu. Juuri näin minulle kävi alkuvuoden Tammirallin myötä. Kirjoittaessani tätä 5.1.2020, en ole vielä ostanut osakkeita takaisin, vaan yritän jälleen ajoittaa markkinoita, siinä todennäköisesti epäonnistuen. Merkatkoon tämä kirjaus jälleen todisteen siitä, että ajoittaminen harvoin kannattaa.

Summa summarum, loppuvuoden verosuunnittelut laskivat kaikki indikaattorit tehokkaasti ja tasasivat ostohinnan ja markkinahinta indikaattorit. Sekään ei tietenkään tee tilanteesta todellisuutta vastaavaa. Sen sijaan se olkoon osoitus miten helposti kyseisten indikaattorien käyttö voi sekoittaa pakkaa.

Vuoden 2020 tavoitteet

Edellisvuonna tapahtui ja paljon. Enimmäkseen asioita mitä en toivonut. Voimme siis aloittaa uuden vuoden toivomalla parempaa. Eräs potentiaalisesti mukava asia olisi markkinaromahdus! Nyt jos joskus, olemme lähellä sen tapahtumista.

Lähde: https://money.cnn.com/data/fear-and-greed/


Lainatakseni Buffettia: ”When others are greedy, be fearful. When others are fearful, be greedy”. Tällä hetkellä optimismi on todella korkealla. Ehkä ikuiselta tuntuva nousukausi on vihdoinkin lopuillaan ja pian saamme nauttia halvoista osakkeista ilman pelkoa siitä, että itse on ainut, joka on väärässä (esim. viime vuonna).

Jos kasvu jatkuu myös tänä vuonna niin toivon, että vihdoin tilanne Vincitin kannalta selkenee ja näkemykseni ja uskallukseni palkitaan. Jos ei, niin ei se mitään.

Vuosittaiset tilannekatsaukset ovat omalta osaltani hieman turhia. Ne ehkä antavat osviittaa siitä mihin suuntaan ollaan milloinkin menty, mutta todellinen strategiani tehokkuus mitataan vasta 7 vuoden päästä, kun 10 vuotta sijoittamista on takana. Kolme vuotta sijoittamista mittaa lähinnä luonteen lujuutta.

Onkin hyvä huomata, että omalta osaltani ainut asia missä muiden toiminta vaikuttaa omaan toimintaani on pelko, kun yksittäinen osake laskee silloin muiden osakkeiden noustessa. Olen kuitenkin yrittänyt taistella tätäkin tunnetta vastaan.

Vincit on hyvä esimerkki siitä. Toistaiseksi olen lopettanut yhtiön osakkeiden ostot, etten syötä rahaa loputtomasti putoavaan puukkoon. Uskalsin kuitenin sijoittaa monia tuhansia, vaikka tilanne näytti vain pahenevan ja pahenevan. Nähtäväksi tosin jää oliko se virhe. Voittaa voi kuitenkin vain ottamalla riskejä. Välillä toivoisi kuitenkin riskien ottamisen näkyvän palkintoina nopeammin.

Tavoitteeni vuodelle 2020 onkin jatkaa samaa rataa. Kaikessa yksinkertaisuudessa oman strategian jatkuva toteuttaminen on paras menetelmä mitä itse tiedän. Voin lopettaa leikkimisen seitsemän vuoden päästä, jos osakeharrastukseni ei tuota haluttua lopputulosta siinä ajassa.

Disclaimer: En ole sijoitusalan ammattilainen. Kirjoitusta ei tule ottaa sijoitusneuvona.

Kommentit

  1. Vincitin taival on harmillisesti ollut tänä vuonna huono, mutta saatat silti olla oikeassa pidemmässä juoksussa. Tiedä häntä. Itselläkin pahin alisuoriutuja on Pandora, jota itse pidän kaksi kertaa arvokkaampana yrityksenä kuin se tällä hetkellä on. Saa nähdä miten sillä käy pidemmässä juoksussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tuntuu aina tuskallisen pitkältä, kun odottaa muutosta jossain asiassa. Osakkeissa on lisäksi se ärsyttävä puoli, että kun ne lähtevät nousuun, toivot että olisit ostanut enemmän. Toivottavasti myös Pandora nousee, itse en osaa yrityksestä sanoa mitään suuntaan tai toiseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€