Vuosi 2018 päättyi laskutunnelmissa


Laskutunnelmissa


On varmaan turha huomauttaa, että vuosi 2018 ei päättynyt monien osalta positiivissa tunnelmissa. Kun vielä elokuussa rikottiin kurssiennätyksiä niin jo syyskuussa saimme ensimaun tulevasta. Siitä se sitten lähti. Varmaan historian nopein kurssipudotus.

Ei mennyt kauaa, kun alettiin miettimään strategioita uusiksi ja media kirjoitteli osakkeista mitä ”nyt” kannattaa omistaa. Moni naamioi oman epävarmuuden ilmoittamalla valmistautuvansa pörssin pohjalukemiin ja sijoitusgurut esittivät omia näkemyksiään siitä mitä huomenna ehkä tapahtuu.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä on kuitenkin ollut positiivista lukea siitä, miten moni sijoittamista harrastava on vain lujittanut tahtoaan sijoittaa. Eikä ole pelästynyt ja juossut pois. Itsekin olen onnistunut pysymään varsin rauhallisena ja jatkanut strategiani toteuttamista.

Mitä vuonna 2018 tapahtui omassa salkussa?


Salkkuni arvo alkuvuonna 2018 oli: 11 567€ ja sijoitettu rahamäärä 10 381€
Salkkuni arvo loppuvuonna 2018 oli: 18 131€ ja sijoitettu rahamäärä 18 684€

Onnistuin siis kasvattamaan sijoitettua rahamäärää osakesalkussani reilulla 8000 eurolla. Valitettavasti salkun arvo kasvoi vain vajaat 7000€ samassa ajassa.


Sijoitin 1000€/kk suoraan osakkeisiin aina toukokuulle asti ja sen jälkeen pudotin sijoitusten määrän 500€/kk. En suinkaan vähentänyt sijoitettua rahamäärää, vaan ohjasin puolet suoraan indeksirahastoon (Nordnet *Avaa tili ja hyödynnä tarjous).

Kyseisen ”superrahaston” osuuteni arvo oli loppuvuonna: 7310€ ja hankintahinta 8000€.

Kokonaisuudessaan vuosi päättyi sijoitusten osalta reilusti yli 2018 alkuvuoden arvon (noin 15 000€) yläpuolelle 25 441 euroon.



Osingotkin kasvoivat 286 eurosta 565 euroon.

Koska tähtäimeni on hyvin pitkäaikainen, en ota hetkellisiä markkina-arvon muutoksia turhan negatiivisesti vaan yritän muistaa, että saan ostettua osakkeita, mitä muutenkin ostaisin, halvemmalla. En tiedä kuinka halpoja ne tässä vaiheessa ovat, mutta ovat ne halvempia kuin kesällä.

Miltä vuosi 2019 näyttää?


Moni alkaa muuttamaan strategiaansa, kun markkina muuttaa toimintaansa. Puhutaan osakevalinnoista ikään kuin kannattaisi valita oikeita osakkeita laskumarkkinaa varten. Nyt, kun näyttää siltä että lasku voi jatkua niin väitetään, että nyt kannattaa siirtyä sellaisiin osakkeisiin.

Itse en perusta tällaisesta ajatusmallista.

Oma lähestymistapani on ostaa yrityksiä. En osta osakkeita sen perusteella miltä markkina näyttää, ostan osakkeita sen perusteella miltä yrityksen tulevaisuus näyttää. Jos markkina kääntyy laskuun, niin kuin nyt näyttäisi käyvän niin se vaikuttaa toisiin osakkeisiin enemmän, kuin toisiin. Sille ei voi mitään. Osa yrityksistä ei selviä laskumarkkinasta, koska niillä ei ole edellytyksiä selvitä vaikeista-ajoista. Pyrin olemaan ostamatta sellaisia yrityksiä.

Jos 2019 osoittautuu karhumarkkinavuodeksi niin parhaiten tienaa ostamalla osakkeita mitkä eivät pärjää erityisen hyvin laskumarkkinassa, mutta mitkä ovat osaomistuksia yrityksiin mitkä pärjäävät huonoina aikoina. Jos yritystä saa halvalla laskumarkkinassa vaikka se pärjää hyvin todellisuudessa, niin silloin sen arvo kasvaa valtavasti laskumarkkinan loputtua.

On kuitenkin spekulaatiota lähteä etsimään kyseisiä yrityksiä laskumarkkinan aikana, siinä toivossa, että voi rahastaa laskumarkkinan loputtua.

Parempi lähestymistapa on ostaa aina hyviä yrityksiä, markkinoista riippumatta!

Kyseinen lähestymistapa usein unohtuu, kun markkinat heiluvat. Itse lähestynkin vuotta 2019 normaaliin malliin. Ihan sama mitä markkinat tekevät. Jos ne syöksyvät, saan osakkeita halvemmalla. Jos ne nousevat, joudun maksamaan osakkeista enemmän. Ostan kuitenkin samoja yrityksiä. Tai ainakin yritän ostaa.

Seuraan kuitenkin yksittäisten yritysten kurssien liikettä. Esimerkkinä vuodelta 2018 voidaan ottaa jälleen Vincit. Se on laskenut valtavasti, mutta itse en näe kuin positiivisia muutoksia. Joten kun sen kurssi laski, tartuin tilaisuuteen ostamalla osakkeita paljon. Jatkan kurssin seuraamista, jos saisin osakkeita vieläkin lisää, yhä halvemmalla.

Samaa kaavaa tulen käyttämään myös muiden yritysten kohdalla.

Jatkan vuonna 2019 samaan malliin 500€/kk suoraan osakkeisiin ja 500€/kk rahastoon, kursseista riippumatta. En osaa ennustaa mitä kurssit tekevät niin parempi vain toistaa samaa kaavaa.

Lopuksi


Siinä missä moni on todennut vuoden 2018 olleen huono vuosi, itse en halua todeta niin. Vuodesta 2018 vain viimeiset 3 kuukautta olivat huonoja. Yleinen tunnelma latistui siis yhden kvartaalin aikana niin paljon, että ajateltiin koko vuoden olleen huono.

Todellisuudessa vuosi 2018, tai ainakin sen alku, oli taloudellisesti paras vuosi. Se vain päättyi ankeisiin mielikuviin. Voimme yhä odottaa huipputuloksia yrityksiltä ja osingotkin vuodelta 2018 tulevat todennäköisesti rikkomaan uusia ennätyksiä.

Moni erehtyykin ajattelemaan, että kaikki on nyt huonosti, kun kerran kuulee huonoja uutisia. Mielestäni kannattaisi vielä malttaa. Voihan olla, että yritykset parantavat tulostaan tarpeeksi, että saamme kokea kaikkien aikojen voimakkaimman nousun heti vuoden 2019 alkuun.

Se tekisi vuodesta 2018 erittäin hyvän ostovuoden ja vuodesta 2019 parhaan sijoitusvuoden.

Lähtökohtani vuodelle 2019 on kuitenkin olla olettamatta liikaa.

Katsotaan mitä käy ja toimitaan kuten aina ennenkin.


Disclaimer: Kirjoitusta ei tule ottaa sijoitusneuvona. Kirjoitus on vain oma mielipiteeni ja tulkintani nykyisestä ja menneestä tilanteesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€