Kuukauden sijoitus Scandic Hotels Group


osto scandic


Syyskuu meni ohi vauhdilla. Tapahtumia kuukauteen mahtui paljon ja lopputuloksena ostin syyskuun osakkeet vasta eilen, eli lokakuussa. Kirjoitan viimeaikojen tapahtumista erillisen julkaisun mahdollisesti tässä kuussa, jos ehdin. Sijoittaminen jatkuu, mutta blogin kirjoittaminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä moneen kuukauteen. Tilanteen pitäisi rauhoittua taas vuoden loppuun mennessä, mutta toistaiseksi elämässä tapahtuu paljon (positiivisia asioita).

Kuukauden sijoitukseksi valikoitui viimeaikojen tuttu nimi, eli Scandic Hotels Group. Mielestäni yrityksen arvoa on viime aikoina laskenut maltillinen kasvu ja kruunun kurssin lasku. Scandic kuitenkin tekee selvää voittoa, vaikka kasvu ei olekaan huikeaa. Se on johtanut mielestäni lievään aliarvostukseen ja pyrin hyödyntämään kyseistä aliarvostusta laskemalla oman osuuteni keskihintaa. Ostin osakkeita hintaan 78.65 SEK/ osake.

Mielestäni kruunun kurssi tarjoaa hyvän mahdollisuuden ostaa osaketta halvalla. Eurolla saa enemmän kruunuja ja Scandicin arvo on alhaisempi. Onhan siinä mahdollisuus, että arvioin yrityksen arvon väärin ja laskenut kruunun arvo oikeasti pitää markkina-arvoa korkeammalla. Mielestäni vaikuttaa kuitenkin siltä, että kruunun laskiessa myös yrityksen arvo laskee. Johtuneeko ulkomaalaisten sijoittajien riskin vähentämiseen liittyvistä toimista?

Scandicilta irtoaa vielä osinkokin kuun lopussa, mikä tekee laskeneen arvon hyödyntämisestä entistä houkuttelevampaa. Tosin se ei ole pää syy yhtiöön sijoittamiseen. Olen aiemmin kirjoittanut kattavan kirjoituksen Scandicista ja siitä miksi uskon yritykseen. Tilanne ei ole muuttunut.

Lyhyehkön kirjoituksen lopuksi todettakoon, että sijoitukset jatkuvat vaikka blogi ei olisikaan kovin aktiivinen vielä lähiaikoina. Toivottavasti löydän taas lisää aikaa lähiaikoina.

Disclaimer: Esittämäni asiat eivät ole sijoitusneuvoja. En ole sijoitusneuvoja eikä kirjoituksiani tule ymmärtää muuta kuin omina muistiinpanoinani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?

Sijoitukseni ylittivät 50 000€