Häät, uusi työ, asunnon osto, remontti ja muutto

Häät ja muutto


Keväällä se alkoi, nimittäin häiden todellinen valmistelu. Yllättävän paljon siihenkin sai omaa energiaa kulumaan, vaikka en mitään ökyhäitä pitänytkään. Rahaakin siihen upposi enemmän kuin talousbloggaajana uskaltaa myöntää. No nyt ollaan naimisissa ja elämässä muuttui…, no vaimon nimi.

Ajattelin tietysti, että häiden jälkeen asiat rauhoittuisivat, että ehtisin taas istahtaa alas ja kirjoittaa sijoittamisesta ja taloudenhallinnasta. Siitä kaikesta mistä en malttaisi olla puhumatta ihmisille ympärilläni. Varsinkin niille, jotka hiemankin osoittavat kiinnostusta, tai joidenka kiinnostuksesta erehdyn.

No sittenhän elämä taas yllätti


Entisellä työpaikallani asiat eivät olleet menneet ihan niin kuin itse olin olettanut ja aloin pelkäämään tilannetta, missä turhaudun ja alan vain tekemään töitä rahan takia. Sitähän työ välillä on, mutta niinhän sen ei pitäisi mennä vielä työuran alussa.

Olimme keskustelleet vaimoni kanssa yhteisestä mielenkiinnosta muuttaa pääkaupunkiseudulle, sinne mistä olemme molemmat lähtöisin. Päätimme kokeilla työnhakua pääkaupunkiseudulta ja kappas, seuraavana päivänä hakemuksen lähetyksen jälkeen sain soiton.

”Milloin pääsisit haastatteluun?”

Siitä se sitten lähti. Ei mennyt kauaa, kunnes puhuin puhelimessa tulevan työnantajani kanssa ja he tarjosivat minulle töitä pääkaupunkiseudulta.

Otin työn vastaan.

Ainiin, pitäisi varmaan muuttaakin. No pieni selailu pääkaupunkiseudun vuokratasosta vs. oman asunnon hinnoista johti siihen, että omiin kriteereihini sopiva asunto maksaisi ihan yhtä paljon lainalyhennyksinä kuin vuokrana. Päädyimme siis ostamaan asunnon.

Voi ei, taasko se sijoitusbloggaaja tekee valintoja missä ei saa tuottoa omaisuudelleen?!


Asunnon osto on aihe mikä jakaa mielipiteitä myös sijoitus- ja talousbloggaajien keskuudessa. Säilyttääkseni kasvoni ja uskottavuuteni totean heti alkuun: ei, asunnon osto ei ole mielestäni hyvä sijoitus.

Miksi sitten ostin asunnon?


Laiskuus on termi mitä voisin käyttää kuvaillakseni tilannetta. En vain jaksa alkaa laskemaan ja vaivaamaan itseäni keinoilla millä saisin ostettua sijoitusasuntoja mitkä maksaisivat vuokrani ja mahdollisesti kasvattaisivat omaisuuttani pitkällä tähtäimellä. Luvut eivät nimittäin ole ainakaan omalla kohdallani täsmänneet.

Parhaillaan olisin tilanteessa missä omistan yksiön tai kaksi mistä maksan sijoituslainaa ja minkä päälle maksaisin vielä oman vuokran, mikä olisi yhtä suuri kuin lainalyhennys (+korko ja yhtiövastike) nykyisestä omistusasunnosta.

Sen enempää asiaan perehtymättä, totesin käyttäväni ASP lainamahdollisuuteni ja ostimme yhdessä vaimoni kanssa asunnon mahtavien kulkuyhteyksien varrelta. Arvon noususta en tiedä, mutta luulisi ainakin säilyttävän arvonsa. Asua kun on pakko.

Täysin muuttovalmis on kalliimpi kuin pientä pintaremonttia kaipaava


Jottei aika kävisi tylsäksi, säästimme rahaa ja ns. teimme itse. Emme ostaneet täysin muuttovalmista asuntoa vaan asunnon missä piti hieman tehdäkin. Maalata seiniä ja paikata koloja. Ei mitään suurta sentään.

Aina ei ymmärrä mihin on ryhtynyt ennen kuin huomaa olevansa aivan puhki. Uusien asioiden tulva ja muuton ja remontin aiheuttama kiire ei ehkä ollutkaan kaikista optimein vaihtoehto jaksamisen kannalta.

Onneksi muutto ja remontti on nyt suoritettu. On taas aikaa istahtaa ja kirjoittaa tätä tarinaa. Rahaakin on palanut viimeisen puolen vuoden aikana varsin kiitettävästi, mutta sijoitustoiminta ei silti ole kärsinyt.

Rahasta puheen ollen


Miksikö kannattaa vaihtaa työpaikkaa? Raha. Työuran alkuvaiheessa palkan korottaminen voi olla varsin haastavaa. Varsinkin asiantuntijatöissä, kahden vuoden työkokemuksella, hieman riippuen henkilöstä tietenkin, on valmis vastaamaan jo paljon suuremmista asioista kuin aloittaessaan.

Uran aloitusvaiheessa palkka on luonnollisesti pieni. Ethän vielä osaa, paitsi jos kyseessä on hyvin käytännönläheinen työ mitä olet voinut jo koulussa opetella. Siispä korkeasti koulutetuilla osaaminen nousee kahden ensimmäisen vuoden aikana niin voimakkaasti, että tuntuu pahalta pyytää työnantajalta vastaavia palkankorotuksia.

Omalta osaltani pyysin kertaalleen suuren korotuksen ja toivoin, että työnantaja jatkossa tarjoutuisi nostamaan palkkaani oma-aloitteisesti. Ilmaisin ajatukseni siitä, että toivoin palkkani kasvavan urani alkuaikoina nopeahkosti, koska osaamisalueeni on korkeasti palkattua. No eihän se niin mennyt, lienee naiivia ajattelua?

No vaihtamalla paranee, ainakin välillä. Nettopalkkani nousi kertaheitolla 30%, vastuuni pieneni ja uran etenemismahdollisuuteni suurenivat. Sen lisäksi nykyinen työnantajani tarjoaa IT-alalle tyypillisesti säkkikaupalla rahanarvoisia työsuhde etuja.

 

Kannattiko vaihtaa?

 

Äkkiseltään kuulostaa todennäköisesti unelmatilanteelta. Todellisuudessahan asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Rahaa tulee enemmän, mutta rahaa myös menee enemmän. Toistaiseksi en vielä tiedä todellista vaikutusta talouteeni, mutta tiedän ainakin asumiskulujen kasvaneen satoja euroja kuukaudessa. Eivät ne kuitenkaan kasvaneet niin paljoa, että palkankorotus siinä katoaisi.

Julkinen liikennekin on kalliimpaa pääkaupunkiseudulla, miksipä ei, kun asiakkaita on kuitenkin enemmän ja monopoliasema mahdollistaa lähes mitä vain. Ehkä täällä on syrjäseutujakin enemmän?

Rahasta riippumattomien asioiden näkökulmasta: toistaiseksi olen viihtynyt nykyisellä työnantajallani, mutta olen myös ymmärtänyt, että on asioita mihin joudun vaikuttamaan, jos aion viihtyä pidempään. Uusi ympäristö on aina virkistävää, hölmöilyäkin jaksaa aikansa, jos se on tuoretta ja erilaista. Lopulta ollaan kuitenkin pisteessä missä hölmöilystä on tullut normaalia ja siinä vaiheessa siihen on puututtava tai se alkaa hiertämään.

Siispä uskon, että viihtymiseni uudessa työpaikassa tulee riippumaan pitkälti siitä, miten paljon pystyn vaikuttamaan asioihin mitkä mielestäni ovat ongelmallisia ja mitä tulisi kehittää. Joskus muutosvastarinta on liian suurta ja joskus itse on väärässä. Lopulta asiat kuitenkin johtavat siihen, että jonkin on muututtava, oman mielipiteen tai toiminnan. Tai sitten seuraa kaikkien kannalta huonommat vaihtoehdot: turhautuminen tai lähtö.

Uudet kuviot vaativat aina tottumista


Maalaan ehkä turhankin kriittistä kuvaa uusista kuvioista. Oikeasti olen varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Viimeisen puolen vuoden aikana on vain tapahtunut niin valtavasti. Se on kaikki hyvin kuormittavaa hyvässä ja huonossa.

Uskon kuitenkin, että elämä taas rauhoittuu lähiaikoina ja ehdin taas istahtaa alas ja kirjoittaa siitä, miten muut suomalaiset kuluttavat liikaa ja mitä ajattelen omistamistani yrityksistä. Aika hyvä kiteytys tästä blogista, vaikka itse sanonkin.

Toivottavasti pääsen taas vauhtiin kirjoittamisessa, ettei paras sijoitus ja /talous keskustelukanavani jää unholaan. Nyt kuitenkin tekin tiedätte mitä tässä on oikeasti tapahtunut viimeiset kuukaudet.

En normaalisti kirjoita näin henkilökohtaisista asioista, mutta olkoon tämä poikkeus tai alku uudelle.

Kommentit

  1. Onhan näitä henkilökohtaisia tekstejä paljon jännempi lukea kuin pelkkää täysin objektiivista numeroiden pyörittelyä! Onnittelut uudesta työpaikasta ja kodista. Itse kun tein juuri samanlaiset liikkeet kuin sinä (ja aika samoista syistä) pari kuukautta sitten, voin sanoa, että kannatti (palkka nousi itselläni prosenteissa varmaa aika samat kuin sinulla). Ja kyllähän tämä Helsinki erittäin todennäköisesti on myös hyvä kohde ihmiselle, joka ostaa asunnon. Eiköhän kaikkialla täällä asuntojen hinnat nouse hyvää tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos! Luinkin blogistasi, että olit myös muuttanut. Kiva kuulla, että ainakin omalla kohdallasi se kannatti. Onnea myös sinulle uudesta työpaikasta ja kodista!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten säästää rahaa? - Pienillä muutoksilla suuria säästöjä

Velkavivulla vauraaksi (osakesijoittaminen)

Rovio Entertainment osakkeen tulevaisuuden näkymät (tilanneanalyysi 2018)