Kuukauden sijoituksena Citycon

citycon

Kauppakeskukset ovat poissa muodista. Ainakin kun puhutaan bisneksestä. Ihmiset eivät enää shoppaile yhtä innokkaasti kaupoissa, vaan ostokset ovat siirtyneet enemmän ja enemmän verkkoon.

Syrjäseutujen ostoskeskukset kuolevat, kun niiden merkitys katoaa ja porukka muuttaa kaupunkeihin. Ostoskeskusten määrä pienenee dramaattisesti vielä jatkossakin. Eivätkä Redin ongelmat todennäköisesti katoa, vaikka korjaisivatkin huonot opasteet. Aika saattaa kuitenkin pelastaa Redin kuolemalta, nimittäin ymmärtääkseni ostokeskuksen ympärille rakennetaan jatkuvasti lisää ja jossain vaiheessa siitä saattaakin tulla tapahtumien keskittymä alueelle.

Cityconin arvo piileekin sen strategiassa. Toisin kuin perinteinen ostoskeskus, autolla tavoitettavissa keskellä ei mitään, jättimäinen rakennelma. On Citycon päättänyt keskittyä keskusta-alueisiin tai hyvien liikenneyhteyksien varteen. Sen strategia on mielestäni oikea, vaikka se ei heti näkyisikään tuloksessa. Aika on Cityconin puolella ja jos se onnistuu tuottamaan kohtuullisesti, kunnes transformaatio ostoskeskuksista palvelukeskuksiksi on valmis, on se alustanut itselleen tulevaisuuden voittavan mallin.

Yritykseen suhtaudutaan hyvin varoen eivätkä sijoittajat ole oikein varmoja mikä sen todellisen arvon kuuluisi olla. Siitä kertoo jo aikaisemmin tänä vuonna tapahtunut negatiivinen splitti, eli osakkeiden yhdistäminen. Sen yhteydessä yhtiön arvo nousi, vaikka splitti ei oikeasti vaikuta mitenkään yrityksen todelliseen arvoon. En usko, että splitti vaikuttaisi näin pitkällä aikavälillä arvoon, jos se olisi alun perin ollut oikein hinnoiteltu.

Olen seurannut yhtiön hinnankehitystä ja se on pysynyt tarpeeksi stabiilina 9.30€/osake hinnan yläpuolella, että uskalsin taas sijoittaa lisää yhtiöön ostamalla osakkeita, niiden arvon ollessa 9.35€/kpl. Mielestäni yhtiö on edelleen turhan varovaisesti hinnoiteltu ja oma osakkeiden keskihinta olikin ennen ostoa luokkaa 9.8€/kpl. Ehkä pääsemme jo ensi vuonna 10€ paremmalle puolelle, yhtiön jatkaessa vakaasti. Mitään suuria heilahduksia en oleta mihinkään suuntaan, ellei yhtiö aloita ensi vuonna paljon uusia hankkeita mitkä näyttäytyvät negatiivisesti tuloksessa ja sijoittajat hermoilevat.

Lippulaivallekin on löytynyt vihdoin rakentaja, valitettavasti sen valmistumiseen menee vielä arviolta pari vuotta. Muita suuria hankkeita ei enää ole ja voikin olla, että muiden valmistuttua tänä vuonna, näemme tuloksessa piristystä ensi vuoden puolella.

Citycon on minun strategialleni toimiva valinta, koska se on pitkänajan sijoitus mitä saa omalla arviollani halvalla, jos tähtäin on tarpeeksi pitkä. Ainahan voin olla väärässä, mutta silloinkin osinkoa tulee kohtuullisesti sijoitettuun pääomaan nähden. Minkä senkin voi helposti sijoittaa takaisin yhtiöön kasvamaan korkoa korolle.

Disclaimer: En ole sijoitusalan asiantuntija. Esittämäni väitteet ovat vain omia mielipiteitäni eikä niitä tule ottaa sijoitusneuvoina tai vinkkeinä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€