Säästäminen ja laihduttaminen ovat samanlaisia tavoitteita




Säästämisessä on hyvin paljon samaa kuin laihduttamisessa. Molemmissa tavoitteena on vähentää kulutusta. Toisessa rahan kulutusta, toisessa ruoan kulutusta. Tuloskin on usein sama: epäonnistuminen.

Taloudenhallintaa voidaan verrata painonhallintaan. Kumpaakin voidaan tehdä onnistuneesti hetken, mutta ne usein päättyvät siihen, että palkitaan itseä hyvästä onnistumisesta ja palataan samaan tilanteeseen kuin ennenkin.

Niin kuin painonhallinta, myös taloudenhallinnan täytyy olla elämäntapa, että se oikeasti onnistuu. Jos pyrkii laihduttamaan, tuskin tulee onnistumaan. Tyypillisesti se toimii vain, jos tavoitteena on pudottaa muutama kilo, koska viime aikoina elämäntapa on muuttunut huonompaan suuntaan ja halutaan palata vanhaan tuttuun elämäntapaan. Samoin jos yrittää säästää paljon kerralla, niin todennäköisesti säästää hetken ja kuluttaa lopulta vieläkin enemmän.

Elämäntapaa muuttamalla onnistuu sekä laihduttaminen että säästäminen


Onnistunut taloudenhallinta, samoin kuin onnistunut painonhallinta, vaatii muutoksen elämäntavoissa. Lisäämällä rahan kulutusta aina, kun asiat menevät paremmin, johtaa vääjäämättä tilanteeseen missä asiat menevät lopulta huonommin ja kulutukseen on jo ehditty tottua. Samoin jos laihdutat ja saavutat tietyn painon ja alat taas syömään enemmän, niin lopulta olet joko yhtä huonossa kunnossa tai jopa huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin.

Jokainen tietää miten laihdutetaan, miksi sitten niin moni on ylipainoinen? Jokainen tietää miten säästetään, miksi sitten niin moni kuluttaa turhaan?

Syy on usein liian nopeissa ja väärän tyyppisissä muutoksissa. Jokaisella on omat tavat kuluttaa. Ei ole yksiselitteistä tapaa säästää kulutuksesta. Kuluttaminen ei sitä paitsi ole paha asia. Kuluttamisella talous jatkaa pyörimistään. Samalla tavalla kuin syöminen. Ei syöminen ole paha asia. Ilman syömistä, et elä. Mutta syömällä liikaa turhia asioita, aiheutat itsellesi haittaa. Samoin ostamalla paljon turhia asioita, ajat itsesi tilanteeseen missä rahaa ei enää ole.

Kontrolloitu, tietoinen ja vähittäinen kulutuksen vähentäminen toimii parhaiten elämäntavan muuttajana. Pienet muutokset, kuten kahden euron kahvien ja seitsemän euron tuoppien karsiminen normaalista kulutuksesta tuottavat nopeasti suuria säästöjä, jos kyseiset ostokset toteutuvat useamman kerran viikossa.

Samoin täysmaidon vaihtaminen kevytmaitoon leikkaa kaloreita kuin huomaamatta. Tai ottamalla hieman vähemmän makaroneja ja enemmän salaattia voidaan kaloritasapainoa usein muuttaa parempaan suuntaan. Jokaisella on omat tavat syödä ruokansa, mutta usein jo pienet muutokset voivat tehdä suuria muutoksia.

Lasketaan vielä esimerkkilaskelmat


Jos ostat viisi kahden euron kuppia viikossa, kulutat kahviin 10 euroa viikossa. Ei kuulosta suurelta summalta. Mietitäänpä kuinka monta euroa se tekee vuodessa. Vuodessa on noin 52 viikkoa, eli 52 x 10€. Eli lopettamalla kyseinen tapa, säästöä vuodessa syntyy 520€.

Jos ostat kolme seitsemän euron tuoppia viikossa, kulutat niihin tuoppeihin 21 euroa viikossa. Samalla kaavalla laskettuna voimme todeta, että kulutat noin 1092€ vuodessa alkoholiin baareissa. Potentiaalinen säästö on jälleen merkittävä.

Jos et kuitenkaan halua luopua kahvista tai alkoholista, voit aina säästää juomalla kahvisi termo kupista ja alkoholisi vaikka Alkosta. Jos haluat vielä näyttää hyvältä säästäessäsi voit hankkia vaikka yksilöidyn termo kupin.

Monille tulee varmasti yllätyksenä, että jos juo maitoa puoli litraa päivässä ja käyttää täysmaitoa niin vaihtamalla kevyt maitoon voi laihtua useamman kilon vuodessa.

Lasketaanpas hieman kaloreita:

Täysmaidon kalorit per 1dl: 64 kcal. Kevytmaidon kalorit per 1dl: 46 kcal.

Eli puoli litraa punaista: 320 kcal ja puoli litraa sinistä: 210 kcal. Voi olla, että moni huomaa jo summista, että ero tulee olemaan aika suuri vuodessa.

Lasketaanpas: 110kcal (summien erotus) x 365 päivää vuodessa = 40 150 kcal.

Kuinka moni tietää kuinka monta kiloa on 40 150 kcal? Käsi ylös nyt!

No se on noin: 5.7kg.

Toisin sanoen kyseisessä tilanteessa laihtuisit 5.7kg vuodessa vaihtamalla maidon väriä.

Ihmiset aliarvioivat pienten summien merkitystä pitkällä aikavälillä


Muuttamalla kulutustapoja vähän, voidaan tehdä suuria muutoksia. Muutokset eivät näy heti, mutta ne eivät myöskään vaadi paljoa.

On parempi olla laiska muutoksissa kuin liian ahkera. Laiskuus palkitaan myös kulutustottumuksissa. Liika ahkeruus yleisesti vain ampuu ohi.

Jos joku pyytäisi minulta neuvoa, neuvoisin opiskelemaan asiaa hieman ja tekemällä pieniä muutoksia. Esimerkkinä kaloreiden perusteiden ymmärtäminen auttaa laihduttajaa elämäntapamuutoksessa aika paljon. Ne eivät sitä paitsi ole mitenkään monimutkaisia. Noin 7000kcal = 1kg. Rasvassa on 9kcal/1 gramma, hiilareissa on 4kcal / 1 gramma ja proteiineissa on 4 kcal/ 1g. Proteiini pitää nälkää paremmin, kuin muut muodot.

Bam, nyt olet valmis tekemään elämäntapamuutoksen. Tiedot kaloreista löytyvät ruokapakettien takaa 😉

Säästämisessä taas parhaiten auttaa kolmannen luokan matematiikka. Jos olet päässyt jo sille tasolle opinnoissasi niin olet jo askeleen lähempänä elämäntapamuutosta.

Bonus: Opiskele hieman psykologiaa, esim. aiheesta: ”ego depletion”. Kyseisen termin ideana on, että sinulla on tietty määrä ”henkisiä voimavaroja” käytettävissä ja jos voimat hiipuvat, päätökset huononevat.

Miten voimme säilyttää nykyisen tilanteen parhaiten


Paras tapa taloudenhallintaan on olla lisäämättä kulutusta enempää kuin tarvitsee. Paras tapa painonhallintaan on olla lisäämättä syömistä enempää kuin tarvitsee. Yksinkertaiset menetelmät. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tosiasiassa ymmärtämällä miten ihmismieli toimii voimme välttää monia ongelmia.

Esimerkiksi ymmärtämällä mitä elämäntapainflaatio on, voimme varautua kiusauksiin. Aiheesta lisää mm. tässä kirjoituksessani.

On myös tehokasta opetella yksinkertaisia tapoja ohjata itseään. Esimerkkinä oma tapani: kun olen ostamassa jotain, mietin paljonko se maksaa ja paljonko sen pitäisi maksaa. Mietin myös tarvitsenko sitä oikeasti. Jos kyseessä on ruokaostos, mietin onko kyseessä herkku vai oikeasti tarvitsemani asia.

Esimerkit voivat kuulostaa kovin hitailta menetelmiltä, mutta todellisuudessa se hidastaa ostamista vain alkuun ja hyvin nopeasti siitä tulee automaattista toimintaa. Hitautta syntyy vain, kun kohdalle sattuu tuote mikä vaatii tietoista prosessointia. Esim. Tarvitsenko oikeasti tätä tuotetta vai näyttääkö se vain houkuttelevalta. Lopputulos on yleensä, että ”en tarvitse” ja säästän.

Ruokatottumuksissa taas oppii nopeasti ajattelemaan tiettyjen kaavojen mukaan ja välttämään epäterveellisiä valintoja ja turhia kaloreita, kuten kevytmaito vs täysmaito.

Suosittelen siis hitaita muutoksia, mitkä mahdollistavat pitkällä aikavälillä omien toimintatapojen vaihtamisen kokonaan. Helppous ei aina tarkoita, että asiat tapahtuisivat heti. 


Kuvalähde: Pixabay - Steve Buissinne



Linkki omaan laskuriin:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€